keskiviikko 22. elokuuta 2012

Big Brother valvoo jälleen..


Jo kahdeksannen kerran meidän historiassa Big Brotherin valot syttyvät ja suomen puhutuin reality alkaa. Omat fiilikseni ovat jälleen hieman ristiriitaiset. Toisaltaan tätä odottaa ja toisaltaan tämän alkaminen aiheuttaa suoranaista pakokauhun tunnetta.

Omasta debyytistäni on jo kulunut neljä vuotta, mutta edelleenkin annan haastatteluja aiheesta. Noin tunti sitten lopetin juuri puhelun Helsingin Sanomien kanssa joille annoin puhelinhaastattelun aiheesta ja huomenna he pämähtävät kotiini kuvaamaan minua artikkeliin liittyen ja jatkavat haastattelua. 

Menisitkö vielä taloon? Haitko taloon menolla julkisuutta? Miten neuvoisit uusia asukkaita? Mitä sanoisit nuorille jotka haluavat taloon? Millaista siellä on? Minkä verran sait rahaa taloon mennessä? Millaista on käydä suihkussa koko suomen edessä? Miksi? Miksi? Miksi?


Toisinaan on huvittavaa että juuri minä olen yksi niistä onnekkaista ihmisistä joilla on vastaukset kysymyksiin joihin koko suomi haluaisi vastauksen. Tuhannet ihmiset haluavat vuosittain kokea sen kaiken mitä itse olen kokonut jo kahdesti. Fakta on kuitenkin se että ei niin syvällistä haastattelua en pysty koskaan antamaan että saisitte käsityksen siitä millaista on olla talossa. Niin lahjakas kirjoittaja en tule koskaan olemaan että voisin tiivistää kaiken sen järkeviksi lauseiksi. 

Se yksinkertaisesti pitää kokea itse. Tai sitten vain tyytyä katsomaan kun joukko ihmisiä kokee sen joka syksy sinun puolestasi. 

Millä fiiliksillä te odotatte tulevaa kautta? Ja joko uusia BB-"tähtiä" alkaa jännittämään? Nämä viimeiset päivät ulkomaailmassa ovat aina niitä jännimpiä. Hetken aikaa vielä he vaeltavat tuolla tuntemattomina, kunnes ne valot syttyvät ja jokainen suomalainen tietää kuka on BB-X. Ja siitä se sitten alkaa.. matka joka ei koskaan unohdu ja jota ei ilmeisesti edes vuosienkaan jälkeen pääse pakoon ja joka jättää ikuisen polttomerkin otsaan. 

Kolikolla on aina kaksi puolta. 

Koska teitä lukijoitakin aina niin hurjasti kiinnostaa se aihe: Big Brother niin ajattelinkin että voitte tämän postauksen alle esittää kysymyksiä liittyen aiheeseen ja lupaan vastata kysymyksiinne sitten erillisellä postauksella viikonlopun aikana.

28 kommenttia:

  1. mä olisin niin halunnu nähdä ne kaudet ku sä olit siel :D
    ja mä lähetin sulle n. 2-3 viikkoo sitte kirjeen. Aiotko vastata siihen vai ootko edes saanu sitä? :)

    VastaaPoista
  2. Oliko vaikeaa olla kertomatta ihmisille, että olet lähdössä pian taloon? Miltä lähtöä edeltävänä päivänä tuntui?

    VastaaPoista
  3. tuliks sulla missään vaiheessa yksinäistä oloo bb-talossa? entä koti-ikävää?
    ärsyttääkö bb-leima?

    VastaaPoista
  4. huomasiko muissa asukkaissa sen jos he vetivät jotain roolia?
    oliko joitain viikkotehtäviä noloa suorittaa?
    kuka kanssa-asukkaista tuli sinulle läheisimmäksi?
    menisitkö vielä uudestaa taloon?
    pelkäsitkö koskaan sitä jos telkkarissa olisi näytetty jotain lähikuvaa sinusta, jossa olet alasti jne? :D

    VastaaPoista
  5. Kylläpäs se aika menee. Muistan, kun 4 vuotta sitten näin sut ekan kerran telkussa! :)

    VastaaPoista
  6. miks lähti mukaan big brotheriin? :>

    olis pitäny kattoo ne kaudet millo sä olit mukana, mutta eipä kiinnostanu sillo :o

    VastaaPoista
  7. Menisitkö vielä taloon?
    Haitko taloon menolla julkisuutta?
    Miten neuvoisit uusia asukkaita?
    Mitä sanoisit nuorille jotka haluavat taloon?
    Millaista siellä on?
    Minkä verran sait rahaa taloon mennessä?
    Millaista on käydä suihkussa koko suomen edessä?
    Miksi menit taloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kysymykset taitaakin olla suoraan kopioitu tuosta mun tekstistä :) Jos saan pyytää arvon anonyymiltä edes hieman mielikuvitusta kehiin niin oisin enemmän kuin tyytyväinen. Nää nyt ihan vaan sivuutan tällä.

      Poista
  8. MooooolitvAaaaaaaaaaaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kao žar na mojim usnama je,
      molitva, mesto reči samo ime tvoje.
      Nebo zna, kao ja,
      koliko puta sam ponovila,
      to nebo zna, baš kao ja,
      da je ime tvoje moja jedina
      MOLITVAAAAAAAAA!

      Poista
  9. - Miltä tuntui kun sait tietää, että pääset taloon?
    - Työuraasi BB taisikin potkaista vauhtia mutta onko mitään muuta positiivista BBn myötä tullut elämääsi?

    VastaaPoista
  10. ei nyt on kyllä pakko mennä itekin 4 vuotta taaksepäin, alotin 8-luokan ja olin teini. muistan vieläki kun sut esiteltiin ekassa jaksossa ja kerroit että tykkäät sillä hetkellä enemmän miehistä kun naisista. olit niin söpö homppeli ja ajattelin vaan että aaaaww :D vaikee uskoo että nyt luen saman ihmiset blogia !

    VastaaPoista
  11. Onko siellä helppo olla oma itsensä?
    Kuin paljon sun elämä muuttu BB:n jälkeen ja miten? :)

    VastaaPoista
  12. Tyykkäätkö, että sua tullaan moikkailemaan ja miltä tuntuu, että niin moni tunnistaa? Vai tunnistaako ja tuleeko juttelemaan? Mitä mieltä olet, saako tulla moikkailemaan? :))

    VastaaPoista
  13. mikä oli parasta bb:ssä?
    aijoitko seurata tulevaa kautta?
    mitä pidit ihmisistä jotka olivat kanssasi talossa?
    kaipaatko joskus takaisin bb-taloon?
    mikä oli vaikeinta talossa?
    kadutko jotain tapahtumia talossa?
    kenestä tuli läheisin sinulle talossa?

    VastaaPoista
  14. Mikä oli parasta ja mikä pahinta talossa?
    Kuka/ketkä tulivat molemmilla kausilla sulle eniten läheiseksi ja kuka/ketkä ärsyttivät eniten?

    Tossa ekassa kuvassa näytät jotenkin nii pieneltä ja suloselta! :3

    VastaaPoista
  15. BBn tuoman julkisuuden hyödyt ja haitat?

    VastaaPoista
  16. Haluaisitko mennä taloon takaisin samojen ihmisten kanssa?
    Ootteko pitäny mitää tapaamisia niitten asukkaitten kanssa keitten kanssa olit sillon talossa?
    Ootko tyytyväinen sun sieltä saamasta maineesta?

    VastaaPoista
  17. Oletko pitänyt mitään yhteyttä omien kausiesi asukkaisiin? Tiedätkö mitä heille kuuluu nykyisin?

    Onko BB miten pitkälle käsikirjoitettu etukäteen?

    Mikä oli paras viikkotehtävä?

    Ovatko tupakoijat mielestäsi talossa huonommassa asemassa kuin tupakoimattomat?

    VastaaPoista
  18. onko sulla videolla pätkiä bb-talossa olosta?
    katotko koskaan youtubesta oman tai muiden kausien bb-pätkiä?
    oletko ninon kanssa tekemisissä nykyään?

    VastaaPoista
  19. Olisiko tulevaisuutesi valoisampi, jos et olisi osallistunut Big Brotheriin? Olisiko elämäsi "parempi" ilman Big Brotheria, vai koetko BB'n tuoneen elämääsi enemmän hyvää kuin huonoa?

    VastaaPoista
  20. Moi!:)
    Niko aluks mun piti sanoa kaikkille ketkä Nikoa haukkuu esim siitä, että Niko on homoseksuaali, niin ettekö te anna Nikolle oikeutta rakastaa tai ihastua kehen hän haluaa!?
    Koska Suomessa homoseksuaalisuus on ihan luonnollinen asia niin siitä ei pitäisi ketään dissata!:P Te kaikki ketkä dissaatte olette suoraan sanoen kusipäitä!:D
    Itse pidän Nikossa siitä, että hän on mikä on eikä yritä olla yhtään mitään muuta!:) Jopa minä 13 vuotias tyttö ymmärrän sen asian paremmin, kuin te 30-50 vuotiaat ihmiset!:D
    Kiitos siis Niko upasta blogista ja terkkuja koirille!:) <3
    T: Camilla 13 vuotta

    Ps: Minua eivät vanhat Big Brother asiat kiinnosta, koska ne ovat jo mennyttä ja Niko on kasvanut ihmisenä ja on varmasti miettinyt niitä asioita jo tarpeeksi, niin että niitä pitäisi nyt 4 vuoden päästä viellä vatvoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska Suomessa homoseksuaalisuus on ihan luonnollinen asia niin siitä ei pitäisi ketään dissata!:P Te kaikki ketkä dissaatte olette suoraan sanoen kusipäitä!:D

      Lol

      Poista
    2. Huomaa, että ikää kirjoittajalla 13v...

      Poista
    3. Tuota juuri tarkoitan! Te "Anonyymit" ette voi käyttää täällä omaa nimeänne vaan teidän pitää nimettöiminä tulla dissaamaan!:(
      Niko tuu nyt sanoon noille ees jotain!:(
      En ees tiiä kirjottiks noi kommentit sama vai eri ihminen!:/

      Poista
  21. jes ootan niin paljon uutta kautta!! ihan parhautta :)

    VastaaPoista
  22. lähdetkö kick offiin? :)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com