torstai 30. elokuuta 2012

Eilinen ilta kuvina!


Kai näitte jo meidän duckface -kuvat? Oltiin eilen siis Cantina Westissä istumassa iltaa työporukan kanssa. Mukavasti saatiin aika kulumaan ja siellä lopulta vierähtikin sellaiset neljä tuntia. Mä olisin varmana viihtynyt siellä kauemminkin, mutta osa meistä oli päättänyt jatkaa iltaa Johanna Tukiaisen kemuihin tuonne jollakseen. Olen yllättänyt kuinka asiallista ja kaunista porukkaa siellä oli. Ihmiset olivat pukeutuneet mustiin kuten kutsussa lukikin. Me tosin tuotiin sinne hieman väriä sillä kukaan ei tainnut kantaa mukanaan ainuttakaan mustaa asustetta tai vaatetta (haha).

Yllättävä ilta tosiaan. En olisi uskonut että joukko käliseviä chat-juontajia puhuu oikeasti niinkin poliittisista jutuista kun meikäläiset. Tai no mä lähinnä kauhistutin muita mm. huonolla maantiedollani ja sillä faktalla että olen aina luullut että suomi sijaitsee ruotsin & norjan välissä. Mua fiksummat kuitenkin koulutti mua hieman ja mä pystyn nyt vaikka juttelemaan koreaa koskevista asioista niin että tiedänkin aiheesta jotain.

Kiitos kaikille mahtavasta illasta. Pian uusiksi eiköööö? Paitsi että mä nyt oon hieman aikaa tipattomalla, koska mulla on takana to-la-ma-ke biletys ja se on vienyt musta kaiken mehun ja nyt mä kuihdun ja kuolen varmana nälkään ja laiskuuteen täällä kotona & kaikki asiat tuntuu äärettömän raskailta, mutta josko tää tästä taas iloksi muuttuis :)

7 kommenttia:

  1. ootte maailman suloisempia tomminkanssa tossa kuvassa ! :D <3

    VastaaPoista
  2. Voi ei. :( No tää on varmaan huono ehdotus, mutta tilaa vaikka pizzaa tai jotain muuta kotiinkuljetuksena & rojahda sitten sohvalle kattoon vaikka jotain leffaa sieltä elisa viihteestä tai jostain. Tai jos tuo ei oikein kuulosta houkuttavalta niin pelaa vaikka nälkäpeliä! (älä ees kysy mitä tuo nälkäpeli tarkottaa, se tuli vaan yks kaks mieleeni, tosin muistaaksesi oon joskus vuosia sitten pelannut sen nimistä peliä korteilla, tai hmm...se tais ollakin nälkämaa, tai no oli miten oli.)

    Eli koitahan yrittää ottaa rennosti (joo tää on varmaan helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin kun tää tulee jonkun vieraan ihmisen suusta),
    niin eiköhän se siitä. Jaksamisia. :)

    Saana

    VastaaPoista
  3. Hmm...tai oikeastaan, ehkä on parempi, että laitat koneen kiinni, syöt jotain iltapalaa (mutta, jos mitenkään mahdollista niin et kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa, sillä täällä ainakin on yksi ihminen kuka kaipaa mm. näitä sinun postauksia täällä & fb:ssa) ja meet nukkuun sillä kokemuksesta voin sanoa, että asiat näyttää aina valoisimmilta hyvin nukutun yön jälkeen. :) Tosin pakko myöntää, että eihän toi aina tietenkään paikkaansa pidä, mutta joskus joo, paitsi että mä en unta taida vielä saada monestakin eri syystä & ehkäpä juuri siksi eksyin tänne tähän aikaan kommenttia heittään...

    Saana

    VastaaPoista
  4. sinä homo ex bb luulet olevas joku julkkis
    ei julkkikseksi päästä heittelemällä viinilaseja ja dokaamalla
    sä olet yks nimettömyys muiden 5 miljoonan suomalaisen joukossa
    täys pentu ja palikka olet
    sun äö varmaan -50

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä anonyymi siinä taidat olla yks nimettömyys ja niin pieni, että sut voi liiskata kengänpohjaan kuin torakan jalkakäytävällä kävellessä & jonka äö on varmaan jotain - 1000, kun tälläisen idioottimaisen/typerän kommentin oot tänne heittänyt!

      Ja, joo Niko anteeksi tää ei varmaan mun asia ollut vastata, mutta mä vaan näin PUNAISTA, kun hoksin tuon kyseisen kommentin! Toivottavasti tää mun vastaus ei mennyt liian överiksi?

      Saana

      Poista
    2. edelleen tää tyyppi,niko siis,ei ole mikään julkkis eikä sellaiseksi koskaan pääse
      palikka mikä palikka
      ja ai niin se äö olikin sil -100,ei -50
      ja sulla punaista näkijä onks menkat kun kitsoo tollasen pellen puolesta

      Poista
  5. On ihan hauskaa olla joskus "blondi", mutta aina ei kannata sanoa kaikkea ääneen :) Suomi Ruotsin ja Norjan välissä.. just.
    T. Blondi

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com