perjantai 17. elokuuta 2012

Uusi harrastukseni..


Kaikki alkoi tässä muutama päivä sitten kun ystäväni kanssa haettiin aamupalaa kaupasta. Ihastuin veikkauksen euron hintaisiin arpoihin, joista on mun mielestä tehty äärettömän söpöjä. Jopa niin söpöjä että jouduin hetken pohtimaan että raaskiiko näitä edes raaputtaa? 


Ensimmäisistä neljästä arvasta voitin yhteensä neljä euroa ja lunastin voittoni & hommasin mokomat neljä arpaa lisää. 


Siitä setistä tuli jälleen neljä euroa ja hain taas lisää arpoja. 


Lopulta mä aloin jo olemaan voitolla ja sainkin seuraavaksi hommattua peräti kuusi arpaa. Pari faktaa tästä päivästä.

-En kuvannut kaikkia arpoja joita raaputin 
-Panostin siis yhteensä neljä euroa ja nyt olen voitolla kolme euroa. 
-Oltiin auton kanssa liikenteessä ja ostin arpani viidestä eri myyntipisteestä

Hemmetti näihin jää koukkuun! 

Yhteensä olen nyt tässä muutaman päivän aikana raaputtanut siis 34 arpaa. Ja noin puolesta olen voittanut joko euron tai kaksi. Mä kuitenkin meinaan jatkaa tuota 10 000 euron metsästystä. Pakkohan sen on osua mun kohdalle? ..tai sitten ei. 

3 kommenttia:

  1. Itse oon samaan raaputukseen kokussa :)
    Tällä hetkellä kaksi arpaa odottaa jääkaapin ovessa toisessa voittoa euro, toisessa 20 eurua!

    VastaaPoista
  2. Noi arvat on kyl ihan huippuja! Just sopivan hintasia ja voittojakin tulee suht usein :D

    VastaaPoista
  3. Me raaputeltin noita yks päivä sairaalas ku ootettii että pappa pääsee leikkauksesta, oliskohan menny joku 50e yhteensä :D jäätiin häviölle varmaan 49e :DD

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com