keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Unelmapäivä?


Ajattelin näin illan hämärtäessä käsikirjoittaa huomisen päivän itselleni tänne blogin puolelle. Se menee seuraavasti. 

Aamulla ajattelin marssia kuntosalille. Noin kello yhdeksän pintoihin. Kuvassa esiintyvät kropat eivät valitettavasti ole minun. Ne kuitenkin motivoivat minua. Ja uskonkin että aamu kymmeneen mennessä näitän varmana tältä? (joo,niin varmaan)

Sen jälkeen tulen kotiin ja leikin puhtoista kotirouvaa ja siivoan suurimmat esteet lattioilta pois. Imuriin tarttuminen on meikäläisellä hyvinkin harvinaista joten imurointi saattaa näyttää kutakuinkin tuolta kuin tuossa viimeissä kuvassa. 

Sitten otan perseeni alle bussin ja lähden tekemään töitä. Mun työvuoroni siis kattaa sen että istun tunnin verran ruudussa ja juonnan chattia. Maikkarin ovilla mua on varmana jälleen kerran vastassa  sata (ok,seiskan Katja Lintunen) eli paparazzit. Ei oo helppoo olla tv-julkkis


Illalla näen keskustassa Terhin, joka toivottavasti ei saavu paikalle mehiläiseksi pukeutuneena. Mennään syömään, puhutaan paskaa (jauhetaan beebeestä) ja sen jälkeen katsomaan ilotulituksia. 

Illan aikana meinaan nauttia kuohuvaa. Voin siis hyvällä omatunnolla sanoa että päivä alkoi kuntosalilla ja päättyi kuohuviiniin. Tässä välissä mättösin yhden aterian mäkkärissä ja tein arvokasta työtä tunnin ajan telkkarissa. Hemmetti että mun elämä on glamouria.

Mä voin sitten perjantaina kertoa teille koko totuuden siitä että miten se ilta sitten lopulta meni ja varsinkin että miten se aamu alkoikaan. Jos mä ennen kello yhtätoista olen käynyt salilla ja siivonnut täällä asunnossa niin mä melkein saatan piirtää seinään pillun kuvan (älkää kysykö, mutta äiti sanoi pienenä että jos siivosin tai tein jotain hyödyllistä, oli se niin ihmeellistä että hän meinasi aina piirtää pillun kuvan seinään?). Sitten te vielä kysytte miksi mä olen tälläinen?

;)

*) blogin kuvat lainattu osoitteesta http://weheartit.com/

7 kommenttia:

  1. usko pois söpöliini että ku käyt säännöllisesti punttiksella niin sullaki on yhtä herkku kroppa kuin noissa sun kuvan pojillakin on.

    VastaaPoista
  2. kyllä susta viel kunnon rantaleinoja tulee ens kesäks :)

    VastaaPoista
  3. Tulee kyl tosta imurikuvasta mieleen ihan itteni! Mua ei kans hirveen helpolla saa tarttuun imurin varteen ja se yleensä näyttää just tolta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano päässy taas vauhtiin.. Mä en näköjään saa tänne mitää enää kommentoida ettet sä tulis dissaa.. Kiitos!

      Poista
  4. tää nyt ei liity postaukseen mitenkää mut ootko aatellu mennä kattoo magic mike elokuvan?:D ite oon varannu jo liput ja lasken jo sekuntteja millon pääsen sen katsomaan:`D hihi

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com