tiistai 23. lokakuuta 2012

Hellapoliisi.fi -arvonta teille!


Sain pienen postipaketin Hellapoliisi.fi -sivustolta ja voin sanoa että "Kodin Suuri Keittokirja" tuli todellakin tarpeeseen itselleni. Liki 600 sivua takaavat sen että Hellapoliisin resepteillä tullaan kokkailemaan vielä pitkään tässä taloudessa. 

Hellapoliisi on varmana aika monelle ruokablogeista tykkäävälle tuttu paikka sillä Kati Jaakonen on häärinyt tämän nimen takana jo vuodesta 2005 asti ja laittanut itsensä aika moneen soppaan mukaan. Keittokirjoja, lautapelejä, kalentereita.. ja mitä vielä? 

Itse tykkään sivustoilla varsinkin tästä seuraavasta osiosta jonne Hellapoliisi tekee kokonaisen viikon ruokalistan. Joka päivälle siis oma reseptinsä. Itse ainakin huomaan todella usein että pyörittelen tuolla keittiössä samoja raaka-aineita ja kokkailen viikosta toiseen samoja juttuja, hieman muunneltuna vain. On ihanaa saada inspiraatioita muilta ja varsinkin ihmisiltä joilla selvästi on homma hanskassa. 



Tutustukaa tämän viikon listaan täällä ja kertokaa mulle kommenttiboxissa mikä on teidän lemppari tämän viikon seitsemästä reseptistä? Vastauksen jättäneiden kesken arvotaan tuo ruokakalenteri 2013 vuodelle. Kilpailu alkaa nyt ja kalenteri arvotaan perjantaina 26.10.2012 kello 09.00! 

Pss. Jos sua ei tärppää tässä skabassa niin tämä ihana kalenteri on ostettavissa myös täältä. Kalenteri toimii siis sekä kalenterina että keittokirjana, loistavaa sanoisin minä! Mun on ehkä pakko laittaa tälläinen tilaukseen mun äidille joka ihan varmana rakastuisi tähän. Mutta tää kalenteri nyt on jonku teistä, joten onnea skabaan! 

Psss. Muista jättää kommentin mukana myös toimiva sähköpostiosoite että saan sinuun yhteyttä perjantaina jos tää kalenteri osuu just sun kohdalle:) 

103 kommenttia:

  1. Nopea-Broilerpasta vaikuttaisi aika namilta.

    heidi-johanna1@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät. Oiii näyttää niiin taivaalliselt ja maistuu nams.

    katriina-1997@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Janssoninkiusaus kyllä nyt vie voiton <:!

    noorakingi@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät (: kata95@netti.fi

    VastaaPoista
  5. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät. kuulostaa aivan taivaallisen hyviltä että pakko kokeilla kunhan tilipäivä taas koittaa.. itse yleensä murekkeeseen laitan fetaa täytteeksi ja koulussa tehnyt feta täytteisiä lihapulliakin :) NAM! toi kalenteri ois kyllä ihana saada!

    VastaaPoista
  6. nopea-broileripasta!:)

    omenaiina@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät tai nopea Broilerpasta mut jos vaan yks pitää valita niin taitaa broiskupasta viedä voiton! :)

    vaimomatskuablogi@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Sinappinen rypsipossu, noita tarjousrypsiporsaita kun on pakastimeen kertynyt :D

    wlzombieblog @ gmail.com

    VastaaPoista
  9. Nopea-broilerpasta vaikuttaa tosi hyvältä kun olen muutenkin pasta ihmisiä :)

    venla97@gmail.com

    VastaaPoista
  10. nopea-broileripasta, NAM! :)

    mimmi1991kisu@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Pinaattikeitto.. on aina hyvää :)

    memmu13@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Sinappinen rypsipossu

    1226843@edu.pkky.fi

    VastaaPoista
  13. Nopea-broileripasta :)

    riina.pekkalin@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykätolis aika herkullisen näköset, enkä ikinä oo syöny :> vähän vaihteluu olis opiskelijan ruokaan :D harvoin jaksaa miettiä mitä tekis, ni tuolta voinki ain kattoo ehdotuksii :>

    jennieannihilation@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Janssoninkiusaus
    tiinuska15@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Nopea broileri pasta :)

    janita899@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Maanantain feta-jauhelijapyörykät, koska itse tehdyt lihapullat on vaan niin parasta! :)

    akane-91@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Nopea Broileri pasta voisi olla aika nannaa :)

    katri89@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät , toi minttu vaikuttaa noissa niiiin hyvältä! Muutenki feta maistuu lähes kaikes hyvältä, joten miksei noissaki :--)

    vilma_1997@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Nopea broileripasta! Kuulostaa maukkaalta, nopealta, helpolta ja halvalta! :)

    katyahful@hotmail.fi

    VastaaPoista
  21. nopea-broileripastaah! inka.huhta@ luukku.com

    VastaaPoista
  22. nopea broiles pasta! tälläi kovassa flunssa kierteeinä ku voimat o muutenkin vähis kuullostaa hyvältä ja nopealta!! nii ja tooooosi nannalta! marja.leikonen@luuku.com

    VastaaPoista
  23. mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät. <3

    neiti-valo@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Makkarakastike <3

    nennaessi@hotmail.com, olis kyl oiva lahja mamalle :3

    VastaaPoista
  25. Sinappista yrttipossua! N-A-M! tulee jo ihna vesi kielelle ;)

    sanna.petro@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Feta-jauhelihapyörykät kuulostaa huippuhyvälle. Tosin myönnän vähän vierastavani minttua, ehkä siksi juuri pitääkin kokeilla tätä reseptiä ja mennä vähän ulos omalta mukavuusalueelta.

    VastaaPoista
  27. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät <3 omatekoiset lihapullat on aina niin hyviä ja tossa ois vähän tuunattu versio :)

    jonna_pauliina@netti.fi

    VastaaPoista
  28. Pinaattikeitto :)
    kaasalainen_jenita@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Kyllä toi nopea-broileripasta veis voiton:D
    jennami.jenna@gmail.com

    VastaaPoista
  30. nopea-broileripasta!

    jennisusa@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät.

    superponny@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät ehdottomasti !

    memories@hotmail.fi

    VastaaPoista
  33. Nopea-broileripasta vei ehdottomasti voiton :)
    sapsunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Sinappinen rypsipossu vaikutta hyvältä. :P
    melindah1982@gmail.com

    VastaaPoista
  35. oivoi, jo ennen reseptien tarkempaa tarkastelua nopea bloileripasta valikoitu lemppariks, oioi! täytyykin koittaa tota tehä jossain vaiheesa :-)
    hellapoliisi on muutenkin huippu, eikä yksikään tähän mennessä kokeiltu resepti oo ollu pettymys- jee!

    (inka.p@suomi24.fi)

    VastaaPoista
  36. http://www.hellapoliisi.fi/pasta-ja-nuudeliruoat/2041-nopea-broileri-pasta

    eli ehdoton suokkari yli kaikkien pastojen ja tolta listalta tottakai myös broileri-pasta :) mmm!

    vekku_94@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Toi nopea broileripasta kuulostaa kivalta :)

    assi.k@windowslive.com

    VastaaPoista
  38. Janssonin kiusaus :P Nammj.

    mai_ju@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Janssoninkiusaus! :)

    suklainenmansikka@gmail.com

    VastaaPoista
  40. oivoi, jo ennen homppeleiden tarkempaa tarkastelua nopea hinttipaska valikoitu lemppariks, oioi! täytyykin koittaa tota tehä lespoilua jossain vaiheesa :-)
    hinttipoliisi-"Niko Juhani Saarinen" on muutenkin huippu, eikä yksikään tähän mennessä kokeiltu lepsoilu oo ollu pettymys- jee!

    (inka.lepsop@suomi24.fi)

    VastaaPoista
  41. toi broileripasta!

    jennyassdd@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. sinappinen rypsipossu! tuli vesi kielelle :D

    noksu92@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ehdottomasti pinaattikeitto!

    sannajaakkola@msn.com

    VastaaPoista
  44. ehdottomasti toi nopea broileripasta! siis mä tykkään iha älyttömästi kanasta ja pastasta joten ei ollut vaikea valita :D

    teaa_96@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Nopea broileripasta kyl koska halpaa ja hyvää:D tosin ite lisäisin viel aurajuustoo siihen kaveriks:'''D tee muute taas niit ruokapostauksii enemmä?C:

    hannanaumanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät namii!!<3

    ella.maija@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. ehdottomasti toi nopea hinttipasta! siis mä tykkään iha älyttömästi homoista ja paskasta joten ei ollut lepso valita :D

    VastaaPoista
  48. Moi Niko! Mulle maistuis broileripasta, vaikuttaa helpolta ja nopealta valmistaa ja uskoisin että maistuu myös hyvälle :)
    mardy71@luukku.com

    VastaaPoista
  49. OIJJOI tuo nopea broileripasta ihan ehdottomasti <3

    henniikonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Nopea Broilerpasta ! Teen paljon pasta ruokia koska oon opiskelija ja toi on edullista tehä ja oikeesti helpompaa ruokaa ei oo ! Ja ku tosiaan se ruoka pitää tehä kahella pikku keittolevyllä mini keittiössä;)Kotona kun käy viikonloppuisin nii saa tehä sitte mitä ruokaa vaan kun muut ostaa ainekset ja saa ite vaan kokkailla !
    sini.siponen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kyllä toi nopea-broileripasta ois nami! Voisin ensi viikolla täällä asuntoalassa sitä tehdäkin!

    katariina.kivela@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Ehottomasti toi nopea-broileripasta ! <3

    Ps. Haluisitko tehä joku kerta "Päiväni kuvina"-postauksen? Ite tein jokunen aika sitten ja oli kyl tosi kivaa! Kännykälläkii sai "ihanjees" kuvia ja ois kiva nähä siun päivä kuvina! :--)

    anni_tossu@hotmail.com
    http://mycameratellsthestoryofmylife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  53. Todellakin tuo nopea broilerpasta! omnomnom <3<3 marikaa--@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Mintulla maustetut fetapöyrykät :p

    Ps. Ei liity aiheeseen yhtään, mutta aattelin kysäistä tämmöstä, kun oot melkonen rusketuksen tietejä (onkohan tommosta sanaa ees olemassa), että mitä aurinkorasvoja käytät ulkomailla ollessasi ku sulla on aina niin upee rusketus? Syötkö esimjotain porkkanapuristeita ennen matkalla lähtöä?? :)
    Mitä tekemistä otat mukaan pitkille lennoille? Itellä olisi 12h lento tammikuussa edessä ja vähä nyt jo hirvittää, että miten kestän sen. :D

    -Kiitän jo etuketään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho sähköposti jäi laittamatta :D eli reetta__m@hotmail.com

      Poista
  55. Pinaattikeitto :)

    natsku-@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Ihania ruokia! Mun ehdoton suosikki kuitenkin mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät, namsk! =)

    ilonasulonen@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Nopea-Broilerpasta ois iha satavarmasti hyvää!
    nennu.99@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Useempi hyvä resepti, mut yks ku pitää valita niin nopea broileripasta! Pasta ruoat on vaan niin hyviä :) Hellapoliisilla aivan mahtavat sivut!
    (mikä olisikaan parempi nimpparilahja kuin tällainen ruokakalenteri).

    angels19@suomi24.fi

    VastaaPoista
  59. Broiskupasta uppois tännekin.

    Nyt peukut pystyyn!

    elina.seppala@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  60. Nopea broileripasta. Meidän suosikkiruoan raaka-aine kana.

    VastaaPoista
  61. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät. heidi81@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Nopea broileripasta. Meidän suosikkiruoan raaka-aine kana ja helppo valmistaa ja maistuu useammalle.
    sirpa.haataja@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  63. Verilettuja. Eipä tämän ohjeen jälkeen enää tarvitsisi ostella niitä kaupan valmiita. Koko perhe tykkää. :) bajadeer@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät niitä tehdään meillä usein ja ovat kyllä parhaita<3
    ilzu82@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Sinappista rypsipossua poskeen! =)

    jussisulonen@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Maanantain ruoka, tietenkin. ;) Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät :) tosin itse käytän myös muita juustoja kuin fetaa, nam ! :)

    nanniinam@gmail.com

    VastaaPoista
  67. nopea broileripasta on aika herkun näkönen :P:P
    sarkku.musta@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Nopea broileripasta

    Helppo + broileri + pasta = Takuu varmasti mun mahassa :D

    noratzuh@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Nopea broileripasta! Varmaan pakko kokeilla..
    dani_california_@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Mintulla maustetut feta-jauheliha pyörykät!!namm

    teardrop-waterfall@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät olisivat varmasti herkullisia:)
    Beibi82@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Nopea-Broilerpasta !! <3 pastan ja broilerin suurkuluttajana! ;)

    pedveppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Ehdottomasti mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät!! :) Siitä helppo lähtee soveltamaan omia ideoita.

    tea.almm@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Joutuuko voittaja maksamaan lahjaveron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlaki ei edellytä lahjaveron maksamista tuotteesta jonka arvo on noin 20 euroa. Mutta ihan hyvä provo oli mikäs siinä. Lupaan että sun IP-osoitteesta tullut kommentti ei tule koskaan voittamaan mun blogista mitään..joten älä tuhlaa aikaasi turhaan:)

      Poista
    2. Minä en sun paskatuotteita kaipaa....

      Poista
  75. Nopea broileripasta :-)

    mmimosa_@windowslive.com

    VastaaPoista
  76. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät

    heltsi.hellu@jippii.fi

    VastaaPoista
  77. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät ♥

    iiskuxneiti@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät!!!!
    Ihan pakko kokeilla!
    ansuuu@windowslive.com

    VastaaPoista
  79. mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät! Njam <3

    eemiliii@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Yleistä arpajaisverosta

    Arpajaisveroa suoritetaan valtiolle Suomessa toimeenpannuista arpajaisista. Arpajaisverovelvollinen on arpajaisten toimeenpanija. Jos toimeenpanijoita on useita, on kukin vastuussa veron koko määrästä.

    Tuloverolain 85 §:ssä säädetään arpajaisvoittojen verovapaudesta voiton saajan tuloverotuksessa:

    Arpajaisverolain 2 §:ssä tarkoitetuista tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto ei ole veronalaista tuloa. Veronalaista tuloa on kuitenkin voitto, jota voidaan pitää kohtuullisena vastikkeena jostakin suorituksesta tai ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana.
    Arpajaisverolain piiriin kuuluvat arpajaiset

    Arpajaisilla tarkoitetaan arpajaislainsäädännössä tarkoitettuja raha- ja tavara-arpajaisia, arvauskilpailuja, bingopeliä, veikkausta, vedonlyöntiä ja totopeliä sekä raha-automaattien ja tavaravoittoautomaattien pitämistä yleisön käytettävänä, kasinopelien toimeenpanemista, pelikasinotoimintaa ja peliautomaattien ja pelilaitteiden pitämistä yleisön käytettävänä. Arpajaislainsäädännössä tarkoitetut arpajaiset kuuluvat aina arpajaisverolain piiriin.

    Arpajaisverolaki koskee myös julkisesti järjestettyjä arvontoja, arvaamisia, vedonlyöntejä tai muita niihin rinnastettavia, sattumasta osaksi tai kokonaan riippuvia menettelyjä, joissa voi voittaa rahaa tai rahanarvoisen etuuden, jota ei ole pidettävä kohtuullisena vastikkeena jostakin suorituksesta tai ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana.

    Usein arvontaan osallistuminen edellyttää jonkinlaista näennäissuoritusta kuten kyselylomakkeeseen vastaamista tai osallistumista esim. messutilaisuuteen. Tällainen näennäissuoritus ei vaikuta arpajaisverolain soveltamiseen.
    Arpajaisverolain soveltaminen edellyttää, että voiton tai palkinnon saaminen riippuu osaksi tai kokonaan sattumasta.
    Arvonnan tulee myös täyttää ns. julkisuusvaatimus. Jos arvontaan voi osallistua periaatteessa kuka tahansa ja osallistujien lukumäärää ei ole ennalta rajoitettu tai osallistujien lukumäärä on suuri, arvontamenettely täyttää julkisuusvaatimuksen. Osallistujakunnan tulee olla riittävän suuri, vähintään useihin satoihin nouseva.

    Palkinto tai voitto saajalle veronalaista tuloa

    Jos palkinto tai voitto ei kuulu arpajaisverolain piiriin tai se ei ole Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista arpajaisista saatu, se on saajan veronalaista tuloa.

    Tieto-, pilkki- ja muista kilpailuista saadut palkinnot ovat saajan veronalaista tuloa, jos palkinto on saatu sijoituksen tai suorituksen perusteella. Saajan on tällöin ilmoitettava palkinto tai voitto veroilmoituksella. Kilpailun järjestäjä ilmoittaa antamansa palkinnot ja voitot vuosi-ilmoituksella(VEROH 7801) suorituslajin tunnuksella H4.

    Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosi-ilmoitus

    Palkinto tai voitto on voiton saajan veronalaista tuloa, jos:

    palkinto tai voitto on vastike tehdystä työstä tai muusta suorituksesta
    palkinto tai voitto saadaan työnantajalta
    voiton saaminen ei perustu sattumaan
    kyseessä ei ole ns. julkinen arvonta
    palkinto on saatu kilpailusta suorituksen perusteella
    voitto on saatu Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa toimeenpannuista arpajaisista.

    VastaaPoista
  81. nopea broileripasta koska tykkään broileripastasta ja sit tykkään et ruuan saa tarvittaessa tehtyä nopeesti :)

    mirde.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Kyllä tää pinaattikeitto vie voiton nyt, on se vaan parasta! :)

    heli_janina_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Pinaattikeitto

    benenttoset@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Arkiviikolla on ihan tolkuton kiire, eli nopea broileripasta on suosikki näistä..
    flight(at)luukku.com

    VastaaPoista
  85. Mintulla maustetut fetalihapullat - on syöty kotona usein! c:

    ahhh, mä niin rakastan hellapoliisia.. ♥

    tuuli.toiviainen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  86. Sinappinen rypsiporsas kuulostaa kyllä parhaalta! Mäkin usein katon hellapoliisilta ohjeita, ne on niiin hyviä. :)

    minskuli__95@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät kuulostaa hyvältä. :)

    jossumoi_@windowslive.com

    VastaaPoista
  88. Oi, tottakai janssoninkiusaus :D

    senjavi@gmail.com

    VastaaPoista
  89. nopea broilerpasta :)

    jon.na@hotmail.fi

    VastaaPoista
  90. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät

    Oikeasti haluaisin sanoa veriletut, mutta tiedän että kaupasta ostetut on oikeasti parempia...

    kaivertelija (a) yahoo.com

    VastaaPoista
  91. aawwww kiva ku muistat mun nimipäivän C:
    lol ok...aika munkki. 10.12♥

    VastaaPoista
  92. Sinappinen ryspsipossu kuulostaa tällä hetkellä herkulliselta! Ja kuulostaa tosi näppärälle kalenterille! Olisi kyllä hyvä aika alkaa kokkailemaan kunnon ruokaa. Liian usein sortuu nopeisiin "no otan nuudeli paketin" "no otan pirkka pizzan" -vaihtoehtoihin kun asuu yksin. Ei muka raaski kokata, mutta ehkä nyt olisi korkea aika!? Pakastin on keksitty :)

    riileh909@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Broilerit ovat kidutettuja eläimiä, niitä ei ainakaan pitäisi kenenkään syödä!

    VastaaPoista
  94. Nyt on semmonen fiilis et vastaus on
    Makkarakastike

    Perinteinen, helppo ja hyvä.. Toimiva kotiruoka ennen talvea.. Nams!
    merituuli91@hotmail.fi

    VastaaPoista
  95. No pinaattikeitto ihan ehdottomasti! :-D vois kokeilla tuota tänään lounaaksi, kun vp:kin on. Maistuu se toivottavasti hyvältä muulloinkin kun torstaina :--D
    Marishka_91@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Mintulla maustetut feta-jauhelihapyörykät!

    sannavaisanen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  97. Nopea broiler pasta :p satutuuli93@luukku.com

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com