keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulusta selvitty?


Joulu oli ja meni. Saldona: yksi menetetty hammas, plus muutama lisäkilo, pankkitilin tyhjennys lahjaostoksilla (tänäkin vuonna parhaimmat lahjat löysin itselleni) ja mitä vielä?

Tosiaan mulla alkoi niin mieletön särky hampaissa viime perjantaina että mä olin ihan varma että matka kohti valoa on alkanut. Pääsin hammaslääkäriin jossa multa poistettiin yksi takahammas. Sen seurauksena mulla alkoi särkemään myös toista hammasta, joka puolestaan laitettiin kondikseen yksityisellä Jouluaattona. Hintaa tälle tuli 222 euroa - elämä on. Tolla rahalla mä olisin saanut kokonaisen vaatekaapin sisällön raahattua henkkamaukan alennuksista kotiin, mutta minkäs teet.. Tästä opittiin ja jatkossa mä laitan hampaani kuntoon heti kun ne alkaa oireilemaan. Muutama paikkaus vielä ja sen jälkeen ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni käydä valkaisemassa ne. Tämä olkoon ensimmäinen ja ehkä viimeinen lupaukseni vuodelle 2013.


Käytiin Melinan kanssa shoppailemassa ja syömässä tuolla Hyvinkään Willassa. Se on joku paikallinen ostoskeskus joka on suhteellisen uusi. Valitettavasti mun hammaskipu oli sunnuntaina niin suuri että tää elämys jäi suhteellinen vaisuksi & parhaimmat kiksit mä taisin saada -50% rekkien edessä tuolla henkkamaukalla. Kiitos vaan kaikille paikallisille jotka kyttäsi mua koko reissumme ajan kun kantaisin jotain ruttoa..se oli vaan tosiaan hammassärky, ei sen ihmeellisempää haha.


Koirat on syönyt jouluruokaa nyt muutaman päivän ja mä voisin veikata että tämmöisille muutaman kilon chihu-neideille se on yllättävänkin rankkaa kun syö muutamassa päivässä oman painonsa verran. Tällä hetkellä täällä kotosalla on kaksi hyvin väsynyttä matkustajaa ja +500 grammaa turvonneena (..sen kyllä huomaa tuon kokoisesta koirasta).


Yksi asia josta mä pidän huolen on se että mulla on kalenteri! En voi sietää edes ajatusta siitä että joutuisin merkkailemaan menojani puhelimeen. Jostain perinteistä ei vaan saa luopua. Su-Ma yönä kirjoitin Jumalalle rukouksen mun kalenteriin, koska mä oikeasti klo. 04.00 ajattelin että en näe seuraavaa aamua. Kalenteri on muutenkin mulle aika pyhä eli jos joskus löydät sen jostain niin voitko pliis palauttaa omistajalleen heti? Se saattaa tuossa muutaman kuukauden kuluttua sisältää aika arkaluontoisiakin juttuja.


Ihanaa että täällä päin Suomea on edes kerran vuodessa hiljaista.. ja se on Jouluaatto! Tein pienoisen kävelylenkin illalla kun lähdin tonttuilemaan Tiinalle ja siitä sitten jatkettiin matkaa Saaralle. Onneksi Kerava on sen verran pieni paikka että täällä nämä asiat onnistuu vielä hoitamaan kävellen ja ilman navia.


Istuttiin iltaa Saaralla ja kuunneltiin läpi kaikki Vain Elämää -kappaleet. Juotiin skumppa..glögi..ja ihan muutama siideri liikaa (tai ainakin osa meistä joi). Suunnattiin Pannuun jonka keski-ikä oli 16 wee ja on ihan kamalaa huomata olevansa baarin vanhin asiakas. Onneksi mä ja Minna ei oltu nähty toisiamme ikuisuuksiin joten vaihdettiin kuulumisia jossain pimeimmässä nurkassa ja annettiin teinien bailata. Ei koskaan enää Jouluaattona baariin Keravalla (lupaus).


Parhaimmat lahjat ja ehkä suloisimmat tänä Jouluna sai meidän tytöt kun pukki toi heille ihanat villaiset asut! Eikö ookkin ihan tajuttoman suloiset? Naurettiin vedet silmissä kun puettiin nää Londonille ja Milanolle.. aaaw!


Ruokaa..ruokaa..herkkuja..herkkuja! Tähän kuvaan on hyvä päättää. Mä en oo koskaan syönyt näin paljon kun nyt viimeisen kolmen päivän aikana. Se varmana johtuu siitä että mä olin siellä viidakossa (hahahaha,ihana käyttää tätä tekosyynä) ja osaksi myöskin se että mun hammassärky oli kolme päivää niin kamala että mä olin melkein väkisinkin nälissään kokoajan, koska en yksinkertaisesti vaan voinut syödä.

Miten teidän Joulu meni? Kävikö pukki?

Ps. Kuvat oli tuolta instagramin puolelta (nikosaarinen). Onnistuin jättämään mun järkkärin Melinan laukkuun viikonloppuna, joten tälläkin kertaa mentiin Galaxyn voimilla nää pyhät!

11 kommenttia:

  1. Kauhee summa johonki hammaslääkäriin. :D Mut kiva kuulla et hammassärystä huolimatta on ollu kiva joulu. (: Ja pakko myöntää et jos en nauranu Londonin ja Milanon asuille, niin ne sai vähintään hymyn huulille, haha.

    http://mindblowingg.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onneksi kelalta saa hieman takaisin rahaa joten ihan noin suureksi se summa ei jää:)

      Poista
  2. Hammassärky on kamalinta _ikinä_ :D multa katkes etuhampaat aika pahasti kuukaus sitte ja se särky oli aika kauheeta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omg!:/ joo..mä meinaan jatkossa kohdella mun hampaita kuin timantteja, koska en halua enää koskaan kokea sitä särkyä:S mut sullakin hampit nyt kondiksessa? :)

      Poista
    2. Jep, hammaslääkärit on onneks neroja korjaamaan!

      Poista
    3. Ne on taivaanlahja! Ja kyllä tommosella hinnalla pitääkin hommansa osata:D

      Poista
  3. Ihanat noi villaneuleet ^^, itekki sain aika kivoja lahjoja mm. lahjakortin kampaajalle, suihkurusketus- ja kulmien värjäys lahjakortin ja läppäri (tietysti myös suklaata :) ) Hyvää uutta vuotta Niksu! Puss<3
    Love: Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OHO! sä oot ollu ilmeisesti tooooosi kilttinä kun pukki toi noin mielettömät lahjat:) *kateus*

      Poista
    2. Hihi! :) Ehkä niksu pukki tuo sullekkin ens vuonna kaikkeee kivaa :')

      Poista
  4. Joo mulla on kans tuo kalenteri niinku henki ja elämä. :D Mä en tiedä miten mä pärjäisin ilman sitä. Mä asun viikot toisella paikkakunnalla, kun oon koulussa siellä, ja mulla i kerran kalenteri kotiin, ja se viikko oli maailma kamalin. Mä unohdin jopa toivottaa äidille hyvää synttäriä ku ei kalenteri ollut sitä mulle huutamssa!! Ei ei, en tulisi toimeen ilman sitä!

    VastaaPoista
  5. ihana minna <3 ;) pus.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com