maanantai 7. tammikuuta 2013

Olipa kerran lauantai..



Mun oli siis tarkoitus juoda "sivistyneesti" lauantaina, mutta kuten ensimmäinen kuva jo hieman vihjaileekin.. se ei siis onnistunut. Kiitos Suvi ja sen viinapullon. Sitten pullo valkoviiniä ja ne perinteiset siiderit & muut litkut. Hauskaa taisi olla. Nyt vuorokauden oon nähnyt mörköjä ja tanssinut yhden yön liskojen kanssa. Ja voi taivas, ei jäänyt viimeiseksi valssiksi. Huomenna pitäisi laittaa taas tanssikengät jalkaan. Josko mä nyt jättäisin tuon viinapullon suosiolla pois laskuista. Emt.

Illan kohokohdat.

-Dösässä ystävystytty vanhaan naiseen joka odottaa Viidakon Tähtösiä malttamattomana ja koitti udella multa kauden kulkua (ei onnistunut). Oli kuitenkin ihana tyyppi. Pahoittelut että jätimme sut rauttikselle kun et mahtunut taxiimme. Oot mielessä!

-Kaverin jättäminen baariin, koska en tosiaan humalatilastani johtuen muistanut että hänkin oli tullut baariin. Noloa, anteeksi.

-"Ei enää tänään" -lause kuultu portsarilta kun vielä 02 aikaan päätimme vaihtaa baaria. Tästä kyllä kiitosta pokelle, sänkyyn pääseminen oli ehkä hienointa tässä illassa.

-Colat taksin penkille. Tästä me tietenkin onnistuneesti syytettiin mäkkärin henkilökuntaa jotka olivat muka pakanneet ruokamme väärin, haha. Meni läpi ja ei tarvinnut maksaa nahkapenkkien uusimista.

Ei mulla sitten muuta. Kiitos ja anteeksi.

15 kommenttia:

  1. Nolo kai sä tiiät et sä voit kuolla koska juot noi paljo ja hyi stna noi naiset tos, eipä oo kaukana tuksust !!! Lopeta juominen ja tollasten läskien kaa hengaaminen hin**i sori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopeta sä toi säälittävästi anonyyminä huutelu. :)

      Niko, millä kameralla kuvaat?

      Poista
    2. Öö,mietitkö seuraavalla kerralla vaikka kerran tai kaksi ennen kuin painat entteriä ja julkaiset kommenttisi blogissani? Idi*otti hups..sori :)

      Poista
    3. Janna mulla on nyt toi Nikon J1 :)

      Poista
    4. Ehei, minä en ole Tuksun näköinen läski vaan rauhoitettu ryhävalas. Save the whales-kampanjan vetäjä BB-Lassi, promoottori Niko Saarinen ja assitentti Frans =)

      Poista
  2. onko toi nainen noissa kuvissa bbsuvi??

    VastaaPoista
  3. Katse kiinnitty siun tuohon harmaseen neuleeseen, aivan ihana! ;> Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2013 Niko! :))

    VastaaPoista
  4. Mihin lantrasit tota viinaa, mun mielestä se on ihan yhtä myrkkyy, jopa perinteisen appelsiinimehun kanssa :D ja ihan sika ihanii nää sun tekstit aina! piristys rankan koulupäivän jälkeen :D <3

    VastaaPoista
  5. Täälläkin katse kiinnittyi tohon sun ihanaan harmaaseen neuletakkiin,mistä oot sen ostanut????Tollanen ollut jo pitkään haussa.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com