torstai 7. maaliskuuta 2013

Miten blogilla voi tienata rahaa?


Kotiuduin juuri hetki sitten blogikoulutuksesta. Pakko sanoa että oli ihan mielenkiintoista kuunneltavaa ja ennen kaikkea iso peukutus sille että tälläinen juttu oli meille järjestetty! Homman takana oli siis TradeDoubler jonka kautta mun suurimmat mainokset tässä blogissa pyörii.

Monesti keskustellaan siitä miten blogit on kaupallistettu? mistä ne tulot oikein syntyvät? miten homma toimii? voinko minä lisätä mainoksia omaan blogiini?

Juuri sinä siellä kotona voit tehdä kaiken tämän myös blogissasi. Mä en valehtele ettäkö se olisi helppoa. Uskaltaisin väittää että muutama tunti kannattaa vaikka tänä iltana uhrata aikaa sille että miten nää kaikki mainokset tulee sun sivuille, minne ne kannattaa sijoittaa, mistä minulle maksetaan ym. Sen kuitenkin voin sanoa että sun blogissa ei tarvi olla tuhansia kävijöitä päivittäin vaan voit lähteä mukaan ihan pienemmälläkin blogilla (..joka on vaikka juuri avattu). Rahaa ei koskaan saa ilmaiseksi, sen eteen pitää aina tehdä jotain. On kuitenkin hienoa jos rakkaaseen harrastukseen eli bloggaamiseen voi liittää myös pienen tienaamisen.

TradeDoublerin käyttö on sinulle ihan täysin ilmaista, joten miksi et kokeilisi? Jos sulla on verkkosivut tai meinaat hankkia sellaiset niin suosittelen kyllä kaikella lämmöllä TradeDoubleria, koska heidän kanssaan yhteistyö on sujunut moitteettomasti (..näin ei valitettavasti ole kaikkien sivustujen kanssa aina ollut).

Täytät vain yhteystietosi ja osoitteen minne haluat mahdollisesti mainoksia lisätä (kaikki blogit tarkistetaan että ne ovat asialliset ja eivät sisällä laittomuuksia)! Liittymään pääset tästä


"Rekisteröidy"- klikkaat siitä ja olet askeleen lähempänä.

Tämä postaus on mainos, mutta se on mainos kaikella rakkaudella juuri sinulle. Se ei ole minulta mitään pois jos sinäkin tienaat blogillasi. Laitetaan "hyvä kiertämään" -ajatuksella tein tämän postauksen koulutuksen jälkeen :) TradeDoubler on syy miksi olen päässyt tekemään yhteistyötä isojen & kansainvälisten yrityksien kanssa. Ehkä sinä olet seuraava? Tsemppiä!


*) Postaus on toteutettu yhteistyössä yrityksen kanssa.

18 kommenttia:

  1. Yle1:n kuningaskuluttajassa oli juttu tästä aiheesta. Katsoitko Niko sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En katsonut. Ymmärsin että se on kärjistetty juttu aiheesta :)

      Poista
  2. Kiitos tästä! :)
    http://bewhatyou.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogista ei löydykkään vielä mainoksia ja näytät olevan innokas bloggaaja joten kannattaa ehdottomasti koklaa :)

      Poista
    2. Satun olemaan aika käsi näiden juttujen kanssa enkä oo oikeen ees jaksanu kattella näitä juttuja ku oon aatellu että mulla o vaa parikymmentä lukijaa nii nuo mainokset ei vielä koske mua :D

      Poista
  3. Tuleeks se raha sitte jotenki tilille vai häh? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se tulee sun pankkitilille jonka laitat sitten sinne sivuille aikoinasi. Raja tilitykseen on kuitenkin 60euroa ja ihan kuin palkkakin se maksetaan kerran kuukaudessa sun tilille. Eli ei siis mitään eurosia sun tilille päivittäin tuu:) Kaikki ohjeet löytyy sieltä sivuilta kun rekisteröidyt sinne. Kannattaa kokeilla ja hieman opiskella aiheesta siellä:) Ja kuten sanottu, siellä on mahtava henkilökunta joka auttaa aina jos tarve vaatii <3

      Poista
    2. Oijoiii! Pakko koittaa! Kiitti tästä! :)<3 ps. oot paras!

      Poista
  4. meinaan kokeilla kiitti vinkistä:D

    VastaaPoista
  5. Täytyykin kokeilla tuota, kiitos vinkistä :) hihi

    VastaaPoista
  6. ehkä mäkin joskus hamaassa tulevaisuudessa :D:D:D

    http://mylifeasrixa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Juu katotaan vaik ehkis lauantaina kimpassa? Mut rekisteröi ittes sinne nyt, et sut kerjetään hyväksymään ennen ku nähää :)

      Poista
  8. Sain kutsun tonne koulutukseen mutta jätinpä välistä. Harmi, olisi ollut niin kiva tavata sut.. :3

    VastaaPoista
  9. Maksetaanko blogituloista veroa?Kuinka paljon?

    VastaaPoista
  10. Täytyypä kokeilla. :) Kuulostaa hauskalta. :)

    VastaaPoista
  11. Olen todennut hyväksi tyyliksi ansaita hieman taskurahaa kuukausittain.
    Http://talousneuvos.blogspot.fi

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com