keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Oriflame ja muutama vinkki juuri sinulle!


Kävin tänään tunnin tapaamisessa hieman kuulemassa Oriflamesta yrityksenä ja heidän tuotteistaan täällä Haagassa sijaitsevassa toimistossa, mitä pyörittää oikein ihanainen Anne. Tunti vierähti niin nopeasti että eihän sitä edes kerjennyt oikein huomaamaan. 


Mulle tää ei ollut yrityksenä ihan mikään ihan uusi, koska olen joskus käyttänyt heidän tuotteitaan ja muistan jo lapsena istuneeni äitini kanssa jossain kauneusilloissa. Lisäksi olen aikuisena myöskin ollut muutamissakin bileissä joissa meille on esitelty tuotteita ja ollaan voitu tehdä tilauksia paikanpäällä. 


Näin niin monta herkullisen näköistä ja tuoksuista purkkia tänään että ihan pyörrytti! Oriflame näyttää mun mielestä nuoremmalta mitä aikaisemmin. Tai siis tiedättekö kun muistaa merkin omasta lapsuudestaan niin voisi kuvitella sen jääneen myös sinne 90-luvulle, mutta ei. 


Tuotevalikoimaan kuului muistaakseni 800 tuotetta? Järjetöntä. Sieltä siis löytyy ihan oikeasti kaikki mitä vaan voi kuvitella löytyväksi myös tuolta omasta peilikaapista & se onkin kätevää niin ei tarvitse erikseen monesta paikkaan tilailla vaan kaikki hoituu kätevästi samasta paikkaa.


Sain muutaman tuotteen myös tänne kotiin ja niin paljon esitteitä että olen viimeiset kaksi tuntia vaan kouluttanut itseäni. Hauskaa muuten on se että tossa kuvastossa on miehille hajuvesiä & kun sitä kohtaa hinkkaa vaikka kädellä niin siihen tarttuu se tuoksu  :D Mun mielestä tää oli niin vallattoman hauskaa ja 2000-lukua että huhu. Oon kuin karkkikaupassa näiden ihanien purkkien ja esitteiden kanssa! 

Mutta sitten se "The Juttu" -miksi mä tästä kaikesta kerron teille. Tämä ei ole maksettu mainos mun blogissa (ihan vaan mainitsen kun aiheesta niin kovin mielellään aina jauhetaan).

Jatkossa te siellä kotona voitte tehdä tilauksia suoraan minun kauttani. Lisäksi jos asut pk-seudulla niin sulla on mahdollisuus tulla hakemaan tuotteet suoraan minulta. Jos siis vaikka olet tilaamassa muutaman tuotteen niin säästät samalla postikuluissa. Tai sitten jos asut hieman kauempana niin voit tehdä tilauksen kauttani ja minä hoidan tuotteet sinulle sitten postitse. 

Pääset suoraan tilaamaan tuotteita tästä

Jos kuitenkin haluat säästää -25% tilauksesta niin voit tehdä sen myös Oriflamen -sivuilta suoraan. Rekisteröidyt vain sivuille. Teet tilauksen ja saat säästön.

Vinkki: Voit vaikka kerätä kasaan pienen porukan jolta otat tilauksen vastaan. Ystäväsi tilaavat kuvaston hinnoilla tuotteensa ja sinä saat siitä 25% itsellesi. Jos vaikka 5 kaverusta tekee tilauksen. Jokaisen ostokset tekevät 20 euroa eli 100 euroa yhteensä. Sinä keräät ystäviltäsi rahat, teet tilauksen netissä ja tienaat itsellesi sen 25 % loppusummasta. Eli tästä voi olla sinulle myös hyötyä! Ja saat itsellesi hieman taskurahaa tai sitten jatkossa et juurikaan maksa omista tuotteistasi mitään :)

Rekisteröinti tapahtuu täällä

Jos meni liian monimutkaiseksi tai haluat tehdä tilauksen ihan vain minun kauttani, mutta et juuri nyt tiedä mitä tulisi tehdä niin laita minulle suoraan sähköpostia: nikojuhanisaarinen@gmail.com niin katsotaan asiaa yhdessä!

21 kommenttia:

  1. Mikä kamera sulla on? :)
    http://bewhatyou.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikon J1 - joku tommonen :D ihan loistava mun käyttötarkoituksiin :)

      Poista
  2. Mie myin noita vuosi sitten. Mut se jäi, kun oli tosi vaikee saada ketään ostamaan. Kavereita ei kiinnostanu ja sain aina vaan jonkun ~20e:n tilauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa /: joo se on tietenkin jos ei oikeen saa niitä tilauksia niin hieman haastavaa. Tää henkilö jota kävin tänään tapaamassa tekee tätä työkseen eli kunnon porukalla tämän varmana taa toimivaksi :) 20e tilauksesta ei nyt paljoa varmana työtä itselleen tee :D Voi sua gerkko, oot ihana <3

      Poista
    2. Minäki voisin alkaa myymään, mut luulen että kovin moni tuttava näitä ei osta :D Kuitenkin lähes joka kuukausi tilaan kummitädin kautta joka näitä myy, niin se saa sitten hyötyä. Ei viitsi kilpailijaksikaan sen kanssa ruveta ;D

      Mutta Oriflame on itessään kyllä ihan mahtava ketju, voisin vaihtaa kaikki mun kosmetiikkatuotteet Oriflameen :)

      Poista
    3. Olivia myyt tädiltä salaa ;) Eiköhän teitä myyjiä maailmaan mahdu :) Mutta joo, mäkin oon ollut uskollinen mun muutamalle tutulle jotka on näitä myynyt & samalla tuottanut heille hieman hyvää + saanu itse vastinetta :)

      Poista
  3. "Tämä ei ole maksettu mainos"
    Minkäs takia noissa tässä/täältä linkeissä esiintyy sun nimi ja sana sponsor? Niiden klikkauksista ainakin rahaa tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdestäkään klikkauksesta en tienaa penniäkään:) Suomessa on aika tarkka tuollainen laki joka edellyttää blogeissa mainostettavien tuotteiden ilmoittamisen. Esim. *) Blogi on tuotettu yhteistyössä yrityksen kanssa. *) Blogi sisältää mainoslinkin <- vilkkuvat toisinaan täällä mun blogissani ja näissä tapauksissa minä ehkä voin rahallisesti hyötyä näistä kirjoituksista ym.


      Mitä tahansa mä tänne blogiin kirjoitan niin se AINA kyseenalaistetaan täällä. Miksi ihmeessä? Luuletteko te että mä kirjoitan jotain mielikuvitus blogia jossa ei ole päätä eikä häntää? :D Mä oon hyvin tietoinen kirjoittamastani tekstistä ja seison jokaisen lauseen takana.

      Jos mä saisin jokaisesta teidän klikkauksesta rahaa mitä teette täällä blogissa niin voi pojat mä olisin rikas :) Niitä klikkauksia kun tulee toisinaan tuhansia päivässä.

      Poista
    2. No pahoittelut :D Musta on tullut vain ylitarkka asian suhteen Kuningaskuluttajassa olleen jutun vuoksi ja epäilen kaikkia mainoslinkkejä mitä blogeissa vilisee ja kun bloggaajat useasti kieltäytyvät puhumasta aiheesta (enkä usko 90% bloggaajista ilmoittavan yhteistyöstä).

      Jonkin vuoksi noissa linkeissä kuitenkin nuo sanat ovat...

      Poista
    3. No mun blogi ei kamalan kaupallinen ole, joten ei pelkoa. Meinaan myös jatkossa mainita jos blogissani esiintyy mainoksia :)

      Toisaltaan yks asia mua kiinnostaa hurjasti.

      Jos te luette jotain blogia ja eksytte sinne vaikka muutamiakin kertoja viikossa. Siellä olisi mainos mistä tietäisitte bloggaajan saavan rahaa muutamia senttejä, niin miksi ihmeessä ette painaisi sitä mainosta? Tai siis mitä se on teiltä pois + että mietittekö koskaan kuinka monta tuntia näiden blogien ylläpitoon menee aikaa että te saatte blogin "X" luettavaksenne?

      Mun mielestä on ihan kohtuullista saada toisinaan korvausta tästä "työstä" mitä teen useamman tunnin päivässä. Toki tekisin tätä myös ilman korvauksia, mutta tekisinkö yhtä aktiivisesti.. ehkä en. Mutta tosiaan mun blogissa me puhutaan hyvin hyvin hyvin pienistä summista kun lähdetään katsomaan joidenkin muotibloggaajien tuloja ja sitä mainosten määrää heidän sivuillaan.

      Kunhan heitin vaan ilmoille ajatuksen ja kysymyksen:)

      Poista
    4. Pointtina nyt oli vain se, että olisi mun mielestä lukijoiden kannalta reilua kertoa mainonnasta ja siitä että bloggaaja saa kirjoituksistaan/klikkausta rahaa.

      Mutta jos sun kohdalla ei näin ole niin hyvä on.

      Poista
    5. Joo mulla on mainostoimisto jonka asiakkaiden kanssa teen toisinaan yhteistyötä, mutta ne eivät ole klikkauksista eli suomennettuna. Vaikka menisit mun sivujen kautta yrityksen X verkkosivuille niin mä en kostu siitä rahallisesti:) Eli voit jatkossa huoletta klikkailla "täällä" linkkien taakse, ainakin tässä blogissa :D

      Poista
  4. kaksi peräkkäistä mainosta blogissa niko nyt menee yli lujaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei kaks ilman kolmatta..odotas vaan mitä keksin illaksi ;)

      Poista
  5. Pakko sanoa näin 'kilpailijan' edustajana, että myös Avon, joka toimii samoin, kuin Oriflame, on oikein hyvä firma. :)

    VastaaPoista
  6. Mikä puhelin sulla on? :)

    VastaaPoista
  7. Itse en suosittele Oriflamea, Yves Rocher on parempi. Tosin, voihan siellä jotain hyviä tuotteitakin olla, mutta mitä itse olen aika laajasti käyttänyt niin ei ole miellyttänyt. Yves Rocherilla on muutenkin tutkitusti laadukkaampia tuotteita.

    VastaaPoista
  8. hei tervetuloo tähän meiän isoon porukkaan (: (mäkin edustaja / myyntikonsultti) PUS, oot ihana <3

    VastaaPoista
  9. Oriflamen myyntikonsultti ilmoittautuu myös täällä! Laadukkaita tuotteita ja herkullisia purkkeja, edullistakin! Tsemppiä Niko myyntiin! :)

    VastaaPoista
  10. Avon on tuplasti paremoi kun Oriflame tai Yves. kannattaa myös siihen tutustua!

    VastaaPoista
  11. Tervetuloa Niko joukkoomme, minä tienaan myös Oriflamella leipäni niinkuin Annekin, kaikki on mahdollista kirjoittelen myös blogissani aiheesta.

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com