lauantai 13. huhtikuuta 2013

Oon elossa!


Moikka! Hengissä ollaan (ihme). Viimeiset kaksi päivää on kyllä ollut niin buukattuna että aikaa koneella roikkumiseen ei vaan oo ollut. Nyt hoitelen hieman sähköposteja kondikseen ja hemmottelen itseäni vaahtokylvyllä, ihan parhautta. 

Oltiin eilen Suskan kanssa Korkojen Kerassa vieraana ja mun on pakko sanoa että se oli mieletön kokemus. Oon vähän niinku salaa toivonut että vielä joskus pääsisin istahtamaan sinne sohvalle Jennin ja Vapun haastikseen ja nyt se vihdoinkin sitten tapahtui. Yleisö oli ihan mieletön ja lähetyksen jälkeen oli kiva pikaisesti moikata yleisössä olleita:) Erityisesti jäi mieleen eräs nainen ja hänen poikansa jotka olivat vaan niin hurmaavia että mun sydän ihan suli! 


Seuraavaksi kuulette mua YleX:llä huomenna (sunnuntaina) klo. 10-11 !

Olin vieraana Uuden musiikin ratsiassa kahden muun vieraan kanssa. Luvassa ihan mieletöntä settiä että pakko varmana olla itsekkin huomenna tuohon aikaan hereillä. Tää tulee myöhemmin sitten nettiin ja on mahdollista kuukauden päivät kuunnalla. Lisäksi viikon päästä sunnuntaina oon myös kanavalla, mutta siitä sitten lisää tuonempana :) 


Kieltämättä tällä viikolla alkanut uusi työni on ollut ihan mieletöntä! Tykkään siitä ihan hulluna ja mulla on äärettömän mukavia työkavereita että en voi kun olla kiitollinen että sain "normaalia duunia" kaiken tämän pyörityksen keskelle. Tottakai tässä on omat haasteensa, mutta toistaiseksi takana olevat kolme vuoroa on sujunut ihan mallikkaasti. Sanoin juuri eilen ystävälleni että vuosien tauon jälkeen nautin jälleen niistä päivistä kun oikeasti olen vapaalla ja viikonloputkin tuntuvat jotenkin "arvokkailta". Jee. 


Se alko torstaina ja sai aikamoiset katsojaluvut alleen! Loistavaa. Tuotanto on tyytyväinen, kanava on tyytyväinen ja me tähtöset olemme onnekkaita että juuri me pääsimme sarjaan mukaan. Sitä oli hauska tehdä ja meidän ympärillä hääräsi niin mahtava porukka että voi vaan hymyillä & todeta että tästä on tulossa ihan mieletön sarja! :) Uskaltaisin väittää että se draama jota siellä kotona odotetaan ..on ihan oven takana ja tulevat jaksot tulevat varmana räjäyttämään pankin. Että nevahööd! 


Oon saanut muutamia niin hyviä ystäviä tästä porukasta että ei mitään rajaa :) Tuskin meinaan pysyä housuissani kun edes mietin että noin kuukausi ja istutaan taas lentokoneessa Ninan & Katrin kanssa, matkalla aurinkorannalle jossa kamerat käynnistyvät jälleen.


<3


Ali & Suska! Ali on ihan mieletön tyyppi. Sillä oli eilen sellasta settiä koko illan tuolla takahuoneessa että meinasi kuseet tulla housuihin kun kuunteli sen juttuja. Susanna on myös valloittava. Jatkettiin iltaa patikseen.. mutta siitä ei sitten sen enempää. Ha!

Voin sanoa että eilen kun pääsin tänne kotiin 04 aikaan niin mä nukahdin varmana tuohon sängylle alta 30 sekunnin. Nyt hyvin nukutun yön jälkeen on aika lähteä uuteen nousuun. Illan pläänit on vielä hieman auki, mutta eiköhän sitä jotain hauskaa tällekkin päivälle keksitä. 

Anteeksi kuvista (instagram) tai lähinnä niiden laadusta. Halusin vaan välittää teille tällä nopealla postauksella sen fiiliksen joka mulla just nyt on. Mieletöntä..taisi olla tämän postauksen käytetyin sana, mutta se on kaikki mitä tunnen just nyt sisälläni. Mahtavia ihmisiä, mahtavia juttuja.. plaa :) 

59 kommenttia:

  1. onks toi viidakontähtöset netis ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinku näkyyks se netis :D?

      Poista
    2. On kyllä:) www.sub.fi/viidakontahtoset kandee käydä kattomassa muutenkin sieltä videoita, koska siellä on tosi paljon extraa jota me ollaan kuvattu omilla kameroilla jotka meillä oli viidakossa :)

      Poista
  2. Viidakon tähtösten eka jakso oli kyllä ihan mieletön! :) Ja korkojen kera myös! Sai nauraa ihan kunnolla sun jutuilles ;D

    VastaaPoista
  3. upeaa niko :3 Oot paras :333

    VastaaPoista
  4. Voin vain kuvitella niko sun häpeää kun katsot itseäsi tähtösissä, aivan käsittämätöntä paskaa lauot suustasi. Huomaa että elämäsi pyörii seiska ym. paska lehtien ympärillä, yleissivistystä ei lainkaan. Nuorena voi tietenkin esittää bimboo mutta sen aika on sinulta menyt ohi, joten ilmeisesti olet vain saatanan tyhmä.

    En osaa sanoa kumpi aiheuttaa enenmän myötähäpeää tähtöset tai hymyn alastonkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat koiria adsfasdf

      Poista
    2. Katson vielä korkojen keran haastattelun, miksi jotku homot kuten niko esittävät homoutensa yli, tarkoitan liikkeitä ja eleitä jotka ovat tosi homomaisia. Eikö voisi olla kuten normaali ihmiset?

      Poista
    3. Voin kuvitella sun häpeää, kun et osaa käyttää välimerkkejä, tai kirjoittaa sanaa "enemmän".

      Poista
    4. Hyppää homo voltti ,,,...---///

      Poista
    5. oot vaa kateellinen ku itte et pääse radioon tai televisioon :) muaki vituttas

      Poista
    6. En voi tehdä sille asialle, että sua vituttaa mitään. lol

      Poista
    7. Juu oon ihan saatanan tyhmä jotta sinä näyttäisit edes kerran elämässäsi helvetin fiksulta :)

      <3puspus!

      Poista
    8. Älä edes kuvittele että peilaisin fiksuuttani sinuun.

      Poista
    9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    11. Rakkaat hymyn toimittajat. Älkää heittäkö verkkosivuillenne johtavia linkkejä blogiini. Jos haluatte verkkosivuillenne kävijöitä, me voimme neuvotella yhteistyöstä blogimainonnan suhteen.

      Poista
    12. Alkupostauksen kirjoittanut osui aivan asian ytimeen! Niko 26 v, käyttäytyy kuin angstinen teini...

      Ja sitten se, että ihmiset vielä fanittaa?? Mitä h*lvettiä, oikeesti? :D Kyseessä kuitenkin jo aikuinen ihminen! Kuuntelisitteko te tätä teinin suusta? Ette. Mutta Niko Saarisen, 26 v suusta nämä samat asiat ovat jotain niin tajunnanräjäyttävää! HUOH

      Poista
    13. Tää on niin naurettavaa et miks te ees pyöritte nikon blogisivuilla jos teitä ei kyseinen henkilö kiinnosta / ette tykkää hänestä? :D WHY?! OH WHY..

      Poista
    14. Saanen nauraa näille tyypeille ketkä ragee ja haukkuu täällä ANONYYMINA :D Ei sekään ihan järkevää ole :) Jos olisitte kypsiä ihmisiä niin antaisitte ihmisten olla mitä ne on :)

      Poista
  5. Olit niin sulonen Viidakon Tähtösissä!! :)

    VastaaPoista
  6. Mitä sä nyt niinko teet työkses? :)
    Sä oot mun iha lenppari <3

    VastaaPoista
  7. Hei onks sul blogil facebook sivuu? (:

    -Iina

    VastaaPoista
  8. millon tulee videoblogei, vai tuleeko niitä enää? :o

    VastaaPoista
  9. Sä oot niin ihana ja huippu tyyppi<3 Sun jutut oli nii parhaita jo ekas viidakon tähtösten jaksossa! Sun ansiosta sitä ohjelmaa on vielki kiinnostavampi seurata, pus<3! :)

    VastaaPoista
  10. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ainakin Nikon Iholla-pätkä noista Viidakon tähtösten ekstravideoista.

    VastaaPoista
  11. Nikoa ois todella kiva katsoa Iholla-sarjassa :) Haehaehae, *yllyttää* :)

    Malla, fani :)

    VastaaPoista
  12. Kuulostat niin ihanalta siinä mainoksessa,
    "mä oon neva hööd susta". :D

    VastaaPoista
  13. katoin tänään uusintana ton korkojen keran missä olitte :) voi vitsi et uskokaan kuinka paljon piristi tosi rankan työpäivän jälkeen.. <3 saat kyllä aina hymyn huulille!!

    VastaaPoista
  14. Niin siis millon lähdette kuvaamaan sitä aurinkorannan juttuu ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tuossa ihan selvällä suomen kielellä lue että -
      "..mietin että noin kuukausi ja istutaan taas lentokoneessa.."

      Poista
  15. Säälittävä ihmisvirhe, kaveri luulee olevansa superjulkkis ku riehu pari kertaa bb:ssä. herää jo unestas apina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikos sulle parempi olo kun olit äskeisen kirjoittanut? Anna ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Niko on vähän höpsäkkä, mutta hyväsydäminen ja tärkeintä, että hän on oma itsensä. Go Niko!

      Poista
    2. Niko Saarinen, ihmisturhake.

      Poista
  16. Niko olet mahtava viidakontähtösissä. Sarja olisi todella kurja ilman sinua :)

    VastaaPoista
  17. ei hittolainen Niko! viidakon tähtöset oli huippu! kiitos sulle :-) hihiiii olit söpöin kaikista ja lahosin joka kerta ku avasit suus. :D se Jeesus-juttu oli hauskinta, kelasin sen monta kertaa uudelleen ja vieläkin naurattaa :D

    VastaaPoista
  18. Juoksulenkillä kuuntelen aina radiosta mitä sattuu silloin tulemaan ja tänään tuli tuo Uuden musiikin ratsia. Kikattelin ääneen sinun (ja muidenkin) jutuille...oot kyllä ihana! Pitänee ruveta katsomaan Viidakon tähtösiäkin ihan sun takia. Hauskaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  19. Ihania kuvia Niko <3 ja kiva että tutustuit uusiin ihmisiin :) Millon teet muuten sen kysymys -videon? :)

    VastaaPoista
  20. Kyllä tunnustan, että Viidakon tähtösten katsominen oli ihan viihdyttävää aivojen nollausta. Nikon ja muiden keskenkasvuisten julkisuudenhimon ymmärrän, mutta tämä Indren jäi kummastuttamaan: miksi viisikymppinen tuppautuu kaiken kansan nähtäväksi esittelemään pieleen mennyttä kauneusleikkaustaan? Noloa.

    Niko oli ehdottomasti viihdyttävin, ja muutamat onelinerit naurattivat aidosti - sulla leikkaa tilanteissa. Vähän vittua vähemmälle niin hyvä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin totta toi Indren, niin nolo vaan ettei mitää järkee!

      Poista
  21. Niko ! Rakastan sua, oot auttanu mua olemaan oma itteni vaikka mun elämä on ollu yhtiä vastoinkäymisiä vain ! Oot iha mieletön ihminen ja sulla on upee persoona ! Tää blogi ja sun fb:n seuraus on mulle niin tärkeetä et joskus roikun yötä myöten sun fb:s ja blogis lukemas sun päivityksiä ja postauksia ! Kiitos Luojalle siitä et oot olemas ! Ja kiitos sun kasvateille , että on kasvattanu susta noinkin upean ihmisen ! Jonna kiittää ja kuittaa !

    VastaaPoista
  22. En ihmette, että miksi Nikon isä ei pidä yhteyttä "poikaansa".

    VastaaPoista
  23. Kiitos lukuisista kommenteista! Ootte mahtavia :))

    VastaaPoista
  24. "Mä oon niinku nevahööd susta!" Aivan mahtava mainospätkä tuli telkkarista, hitto oot loistava! :) En malta odottaa torstain jaksoa! Toivottavasti saan kaikki neljä lasta ajoissa nukkumaan, niin päästään miehen kanssa kattomaan tähtösiä, olet Niko aivan ihana! <3

    VastaaPoista
  25. Niko sä oot niin super-ihana! Katson tähtösiä eniten sun takia, se on ihan puhtaasti sun show!

    Ama

    VastaaPoista
  26. niko oon kysyny jo monta kertaa mut et koskaan vastaa :( niin mistä oot ostanut sun kuoret tohon tabiin kun ite löydän vaan kaupoista mustii ja valkosii o;

    VastaaPoista
  27. Sä oot ihana :) Katoin sun ja Susannan haastattelun Korkojen Kerassa, olitte mahtavia! Pystyyks Tähtösii kattoo netissä?

    VastaaPoista
  28. http://iltamakasiini.fi/marianne-kallio-erosi-heti-alastonkuviin-katso/
    Eikös toi bimbo ollu sun vieraana joskus päivälähetyksessä, taisit sanoa sitä ihan fiksuksi tai jotain? :D Ei se kyllä sille ihan vaikuta, tolle tielle kun lähtee niin ei ole paluuta.

    VastaaPoista
  29. oot ihan paras tossa viidakon tähtösissä! ekan jakson ku katoin nii olit ainut joka oli sellanen tosi eläväisen olonen :D ihana ku kiljuit xD oot paras!

    VastaaPoista
  30. Noniin, viidakon tähtöset on nyt kuunneltu. Vähän niinku odotinkin, totaali kuraa alusta loppuun. Tai sit mä en vaan yksinkertaisesti ymmärrä ohjelman pointtia. Ei löytyny suosikkeja, mutta kylläpä se tulloo jos on tullakseen. No, voiton soisin joko viidakon tähtönen ninalle tai sit sille fitnesille tai sit sille kymmenkertaiselle Mr Gay Finland kilpailun voittajalle.

    T. peräkammarinpoika rämiöstä

    VastaaPoista
  31. meettekste kotii kuvausten jälkee? :D

    VastaaPoista
  32. mun mielest sä oot viidankon tähtösist just se paras! :) ois ihan paska ohjelma ilman sua...

    VastaaPoista
  33. Niko oot paras ! Repeen sun jutuille koko ajan kun katon viidakon tähtösiä ei ois hyvä ohjelma ilman sua !! :D

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com