tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mahtava tiistai!


Aamulla suuntasin NRJ:n haastikseen ja sen jälkeen näin pitkästä aikaa Ninaa. Molemmilla on nyt ollut duuneja ja muitakin kuvioita niin ristiin ja rastiin että edellisestä kerrasta oli kulunut ihan liian kauan. Istuttiin Bravurian terassilla joka on muuten ihan hiton jees mesta. Nina lähti käymään Espoossa ja mä jäin hengailemaan hetkeksi keskustaan ja kävin nopee piipahtamassa työpaikalla.. ja sorruin jälleen sinne hemmetin mäkkäriin :/ Sen jälkeen jatkettiin Ninan kanssa hengailua. Haettiin mulle hieman vaatteita kuvauslainaan tuolta Studio25:stä, koska mulla on torstaina eräät kuvaukset ja päätin että ois ihanaa kun ei tarvis kotona miettiä valmiiksi mitä pukee päällensä ja kokea kamalaa kriisiä muutamaa tuntia ennen kuvauksia :) Sain hemmetin makeen kokonaisuuden kasattua aikaiseksi ja sen kruunaa vielä kasa koruja. Jee. 

Tulin kotiin ja nukahdin muutaman tunnin päiväunille. Hammasta särkee ja voin sanoa että se on maailman v-mäisin juttu. Pakko kai rohjeta torstaina hammaslääkäriin. Harmi vaan että täällä Helsingissä noiden aikojen saaminen ei olekkaan mitä maailman yksinkertaisinta puuhaa.

Paita / New Yorker

Löysin tuossa muutama kuukausi sitten Latten ja en oikeastaan enää paljoa tavallista kahvia keskustassa juokkaan. Tämän kertainen latte meni ihan kärki femmaan. Hintaerot on muuten ihan valtavat kun miettii että oon tässä kesän aikana nauttinut samaa tavaraa 2 euron hintaan ja kallein on muistaakseni ollut 5,40. Oon alkanut hieman seurailemaan noita hintoja tarkemmin, koska nyt varsinkin kesällä tulee tulahtua huomattavasti enemmän rahaa kuin talvisin. Tuntuu että joka kadulta pitää ostaa jotain kun hengailee keskustassa. 

Aurinkolasit / Glitter 

Ninalla on muuten myös blogi jos et oo vielä tajunnut. Löydät sen täältä. Juteltiin hieman duuneista ja mietittiin että jotain tässä pitäisi alkaa kimpassa kehitteleen. Ninalla on keikka Raumalla tuossa muutaman viikon kuluttua ja oisin enemmän kuin mielelläni lähtenyt juontamaan sitä, mutta harmi vaan että oon itse silloin Kouvolassa. Ainiin.. onko mun blogissa muuten Kouvolalaisia lukijoita? Kädet ilmaan _o/

Hauskaa illan jatkoa murut. XOXO 

128 kommenttia:

  1. toi paita sopii sulle tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mutta tiesitkös sinä anonyymi, että tämä on Nikon blogi. Et voi täällä oikein jutella Ninan kanssa..

      Poista
  2. Käyn tsekkaaton ninan blogin ! Hyvää yötä !(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho miten tää poisti mun tekstiö ?:oo siiis : en ookkaa pitkää aikaa kuullu iltasatua, joten kiitos !

      Poista
  3. OOT IHANIN KOKO MAILMASTA :***

    VastaaPoista
  4. Joo, ilman rahaa keskustassa näin kesäsin on yhtä tuskaa! Hammassärky on kauheeta, onneks itellä ei oo.. Pelkään nimittäi hammaslääkäreit. Mahtava postaus, kiva iltasatu, PUS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meitsi ei kanssa oikeen diggaa niistä, mutta pakko kai se on sinnekkin uskallettava jälleen :D Pus :*

      Poista
  5. jes! Tuut kouvolaa! MITä sä teet täällä? Sun blogi on paras!<3

    VastaaPoista
  6. Mä oon Kouvolasta ! Ihana toi paita ! (:

    VastaaPoista
  7. Aaw aina niin ihana Niko! <3 mitäs sä kouvolassa teet?

    Puspus<3

    VastaaPoista
  8. Nyt itkettää. Olet ihana. :3 Ja toi paita...<3

    Niin ja näin susta unta, että hengailtiin, mutta lähit ku multa loppu viini :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha :D "..ja lähit ku multa loppu viini" :D toi ois niin mua, lol!

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Sun blogia on niin kiva lukea!
    oot niko ihan paras!

    VastaaPoista
  11. apua oon kouvolasta! mitä sä tääl teet? :o ja missä tääl sit ooot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kerron ennen kuin tuun sinne :) Tsekkailehan blogia ;)

      Poista
  12. Kiva iltasatu! Paita ja lasit sopii sulle tosi hyvin! Mä kävin Saksassa New Yorkerissa, hyvä liike!*HUGPUS*=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ja mun käsittääkseni näitä on myös Suomessa?! Itse en ollut aikaisemmin käynyt joten tää oli mulle ihan uusi tuttavuuus :)

      Poista
    2. Kuopiossa on New Yorker! :) Ja awwwws oot ihana noissa kuvissa, PUS! Käynki muuten heti tsekkaa ton Ninan blogin!

      ~eri ano kun edellinen ;)

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  13. ihanat :) toi paita on magee niiku arskatki :)!

    VastaaPoista
  14. missä glitteris oot töissä ? (: meinaan vaa ko oon täältä savonlinnasta tulossa helsinkii torstaina ni voisin tulla moikkaa sinnuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon Forumissa töissä! Tämä kun teitä nähtävästi niin paljon täällä blogissa ja muuallakin puhuttaa :)

      Poista
  15. niko oot aivan upee ihminen :) kunnioitan sua tosi paljon ja oon aina halunnu sanoo tän :) älä ikinä muutu tosta millanen nyt oot! oot mun esikuva ♥ ja kaikkea hyvää sulle :)

    VastaaPoista
  16. Niko oot ihana !! <3

    VastaaPoista
  17. Hih, söpönä jälleen. C:

    VastaaPoista
  18. saaks sua tulla glitterii moikkaa? :p

    VastaaPoista
  19. niko oot jotenki niiiiin ihana <3 rakastan tuota sun chanelin paitaa aivan mahtava :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps.saako tulla glitterissä moikkaa,
      ku oulusta tuun helsinkii torstaina ? :)

      Poista
  20. Mä näin sut tänään Hesassa/Kampissa Ninan kanssa ! :) Oltais tultu pyytää yhteiskuva mun kaverinkaa mut ei sit uskallettu :D ps. oot paras! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisitte nyt ihmeessä tullu(: en mä pure ja oon aika kilttikin!

      Poista
  21. Moikka :) Mä kerron tämän nykyisin jokaisessa postauksessa ja ilmeisesti se pitää jälleen mainita. En puhu mun työpaikasta sen suuremmin täällä blogini puolella tai siitä millaisia fiiliksiä se herättää mussa että ihmiset haluaa valokuviin mun kanssa siellä :)

    VastaaPoista
  22. Niko oot liian ihanaaa <3

    VastaaPoista
  23. Jos mä oisin syntynyt kouvolaan, mä olisin vetänyt itteni hirteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai kauheeta! ainahan paikkakunnalta voi muuttaa toiselle, jos siis tuollaisia fiiliksiä syntyy kotipaikkakuntansa vuoksi :)

      Poista
    2. Apua repesin jotenki niin totaalisesti niko sun vastaukselle! :D oot ihana puss! :*

      Poista
  24. Mä oon kouvolasta ! upeeta jos nähdään :*

    VastaaPoista
  25. ää oot aina niin komee :* <3 damn pitäisköhä lähtee kouvolaan silloin :D puss oot ihana;)

    VastaaPoista
  26. äääää! ootko tulossa kouvolaan, ois ihana nähdä sut livenä :-) oot aivan ihana ja mahtava persoona, älä koskaan muutu ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi! ;) ilmottelen täällä lähempänä että missä oon ja mitä teen, mutta tuu ihmeessä moikkaamaan!

      Poista
  27. niko oot iha paras♥

    VastaaPoista
  28. Aiai hammassärky on jotain ihan hirveetä! Mä heräsin joskus yöllä siihen ja hammaslääkärii aamulla, siihe tehtii juurihoito ja se on perseestä!! :D ps toi paita sopii sulle tosi hyvin ja kerro ninalle et sen hiukset on ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai sit sä meet ite sen blogiin ja heität sille kommenttia ;) nina varmana innostuisi! hihi:)

      Poista
  29. niko oot iha paras♥

    VastaaPoista
  30. Onko sitä NRJ:n ohjelmaa mahdollista kuunnella jostain, ittelle tuli just menoo ku alotit. ;_; Puspus, oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä :) kandee tsekkaa www.nrj.fi ! Siitä tulee ainakin aamulla kuulemma joku "kolmen minuuttin parhaat palat" radiosta, en tosin tiedä monelta :) Yleensä noi haastikset löytyy myös netistä.. käy katsomassa josko löydät :)

      Poista
  31. Niko oot ihana ja oot tosi rohkee ku tulit kaapist ulos ps.oon itekki homo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä siihen ei pitäisi vaatia rohkeutta. Jokainen ihminen saa olla mitä haluaa ja niin kauan kun on kyse homoseksuaalisuudesta mikä ei satuta ketään niin mun mielestä kaikkien tulisi saada olla ulkona kaapista & seistä ylpeänä kaiken sen takana mitä on :)

      Toivottavasti sinäkin jossain vaiheessa saat elää elämääsi onnellisesti ilman kulisseja <3 Pus!

      Poista
  32. Hei! Ollaan kaverin kans tulossa helsinkiin viikonloppuna, osaisitko sano joitain hyviä kahviloita sieltä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskusta on täynnä ihania mestoja :) Käykää useammassa ja fiilistelkää. Jos on kaunis ilma niin suosittelen suosituimpia ravintola, koska heiltä löytyy myös kivat isot terassit:)

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  33. näin sut kans tänään foorumis mäkkärissä, istuin siinä lähellä :D meinasin tulla pyytää yhteiskuvaa mut en uskaltanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan täällä ihmiset on bongaillut ja tehnyt havaintoja musta tänään :) haha. Oisit ihmeessä tullut ottamaan kuvan ja moikkaamaan!

      Poista
  34. megaklinikka! suosittelen. Ajan saa tosi hyvin, Siellä on semmonen periaate, että varaat ajan esim. 12-13 ja sinä päivänä kun sulla on se aika, niin saat puol tuntia aikasemmin tekstarilla tarkan ajan, että millon sun aika on :) Ja siellä on tosi mukavaa henkilökuntaa, siitä iso plussa. Ja siellä on kunnallisen hinnat, ellei jopa vähä halvempaaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon käynyt kerran :) Mun mielestä ne hinnat kyllä on ihan tajuttomat :D Muistaakseni iholla -sarjassakin se yks nainen meni sinne ja oli ihan päällä löyty kun sen reikien korjaaminen makso melkein 300e :D

      Mut juu,tiedän periaatteen ja siitä kyllä iso plussa heille:)

      Poista
  35. Rakastan sun blogia, se saa mut hymyilemään aina, vaikka mulla olis huono päivä ! Oot mahtava persoona, älä muutu IKINÄ ! :3

    VastaaPoista
  36. Oi vitsi sulla on ihana kirjoitustyyli ! Ja toi paita pukee sua todella hyvin ! :)

    VastaaPoista
  37. Onko kivaa olla Glitterissä töissä? :)

    VastaaPoista
  38. Ää vitsi sä oot ihana niko!!<33 ja toi sun style on ihana<33 !!!!

    VastaaPoista
  39. oi vitsi ootte vaan niin ihana "pari" Ninan kanssa!! :) hyvää kesää sulle maaaailman täydellisin mies :* oot mun esikuva<3 öitä :) puss <3

    VastaaPoista
  40. Mie oon Kouvolasta!! Niko oot paras ja ilosin ja energisin ihminen kenet tiiän!

    VastaaPoista
  41. Mä en oo kouvolasta... En tiiä miks oli pakko sanoo :D mut iha hyvä iltasatu :) untaki täs ku tartteis.. Ei ois mitää konsteja joilla vois alkaa väsyttää?

    VastaaPoista
  42. Mä olen Kouvolasta...Niko sinulle nostan hattua ja korkealle että jaksat vastailla meille blogissasi päivittäin (melkeinpä voisi sanoa että samontein)kuitenkin sulla varmaan muutenkii äksöniä riittää mä olen sinua alkanu seurailee viidakon tähtösistä ja positiivisesti yllättynyt kuinka herttainen mies on siel kovan kuoren alla! Toivon sinulle mukavaa Kouvolan keikkaa ja lämmintä kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  43. ää, hienosti sopii toi paita sulle.. :)

    VastaaPoista
  44. Oot Niko ihan mahtava tyyppi! :)
    ois ehkä siisteintä ikinä nähä sut jossain kaupungilla, oikeesti! :D
    Pyydetäänkö sulta muuten paljon nimmareita kun kuljet kaupungilla?

    VastaaPoista
  45. Nikoo, vähä ihana et vastailet näihin kommentteihin! :---) i like!! Oon tässä just matkalla Helsinkiin (Varkauden kohalla) ja oon vaan koko ajan miettiny ja toivonu, et ootkohan töissä jonain päivänä vielä tällä viikolla. Tiiän ettet kerro, mut tuun joka päivä kyl kattoon ootko töissä!! :D oot ihanaa 💕

    VastaaPoista
  46. Niko oot kamala. Sun pitää laittaa myös botoxia naamaan niin sitten olette Ninan kanssa kun paita ja (homo)perse.

    VastaaPoista
  47. mä oon kausalsta mut kouvola on lähellä!! <33

    VastaaPoista
  48. Tuu samalla heinolaan kun oot kouvolassaki ;) pus :*

    VastaaPoista
  49. Niko oot parhain ikinä <3<3 Harmi etten asu Helsingissä :( Enkä ees Kouvolassa :/ Tää on niin mun tuuria... :DD Pus <333

    VastaaPoista
  50. Vastaukset
    1. milloin olisit paikalla glitterissä ? :)
      olisi kiva tulla sua moikkaamaan! <3

      Poista
    2. Mä en tiedä montako kertaa tämä pitää sanoa että mun työvuorot eivät ilmesty blogiini, enkä huutele niitä muutenkaan. Ilmeisesti te ette lue aikaisempia kommentteja tai sitten mä estän jälleen anonyymien kommentoinnin.

      Poista
    3. homo estää taas anot

      Poista
  51. Mie asun kyllä kaukana kouvolasta, mutta voisin matkustaa sinne ihan sen takia, että näkisin sinut.:) aawaaw:3

    VastaaPoista
  52. kerro milloin oot töissä, että osaan olla menemättä silloin sinne bling bling putiikkiin

    VastaaPoista
  53. ookko sää homoseksuaali, tykkäätkö peräsuolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh, kasva aikuiseks..

      Poista
    2. joo hinaajat tykkää porata paskaröörii toisiaan

      Poista
    3. Rakastan perseseksiä. Kannattaa kokeilla, se on myös HETEROIDEN kesken hyvin suosittua :)

      Poista
    4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. Muistuttaisin että nää huorittelu -kommentit ym voidaan tarvittaessa viedä poliisille ja ip-osoitteen perusteella saadaan kyllä kirjoittaja selville :) Täällä on yksi anonyymi nyt taas päivän mesonnut.

      Poista
    7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  54. kannattaa estää anot :-D nähtävästi he eivät osaa käyttäytyä, ainakin noista kommenteista päätellen... Kyseiset henkilöt voisivat kasvaa hieman, ja opetella pitämään mölyt mahassa ;)

    Terkuin, suht aikuiseksi kasvanut nuori!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  55. no siinä huora kommentissa ei viitattu kehenkään henkilökohtaisesti niin miksi se piti poistaa?

    VastaaPoista
  56. Awwww Niko<3
    sun blogias lukiessa tulee nii iloselle mielelle!:)
    Oot nii ihana, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  57. Niin, miks sä muutes kyselit näitä Kouvolaisia lukijoita? (:

    VastaaPoista
  58. Niin, miks sä muutes kyselit näitä Kouvolaisia lukijoita? (:

    VastaaPoista
  59. NIKO OOT MAAILMAN IHANIN IHMINEN ;) :* pus !

    VastaaPoista
  60. Heeeei kuulin sut NRJ:llä eilen, en juurikaan muista mitä siä puhuitte mut aika huolella repeilin yksinäni! :D Varsinki sille vikalle "jatkakaa anot kommentointia" :DDD

    VastaaPoista
  61. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  62. Näin sut tiistaina kun olit Ninan kaa hengaamassa :D Ja sit näin sut töissä. Mulla oli pinkit lasit ja pyysin yhteis-kuvaa:D<3 Niko oot ihana <3

    VastaaPoista
  63. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  64. Ihana oot ♥ Ite en oo kouvolast mut läheltä :( Sulla on ihana blogi, ja oot itekki ihan mahtava persoona ! Jos sut näkee jossain ni voiko sulle tulla vaikka takaa päin vaa sillen; Nikooo !!!! Saadaaks me sun kaa yhteis kuva ? :D

    VastaaPoista
  65. Voi sä ja Nina ootte nii parhaita! :333♥

    VastaaPoista
  66. Riittääkö et asuu n. 20 km päässä kouvolasta? :D

    VastaaPoista
  67. VOI APUA!!! Mulla jäänny sun blogi lukematta tällä viikolla ja hitto kun hyppäs sydän kurkkuun kun rupesit kyselee et onko täällä lukioita Kouvolasta...no tässä nostaa yks käpälän ilmaan eli mä olen :) Juu pitääpä olla tarkkana et milloin täällä liikut ja facesta sen nyt lukee viimeistään...pitää yrittää sit tulla paikan päälle näkee sua :)

    VastaaPoista
  68. En oo muuten tienny! :OOO Pitääpäs käydä tsekkaa ;)
    NIKO OO PARAS :**

    VastaaPoista
  69. moi oon kattonu sua sitävvidakon ja aurinkorannan tähtösissä!olit kiva?mikäoli kauheinta siellää viidakossa!voiisitko vastata kiitos!!!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com