tiistai 3. syyskuuta 2013

Älä anna kenenkään vaikuttaa päätökseesi!


Mua pyydettiin tekemään Nelly.Comista luova, visuaalinen ja inspiroiva postaus.


Tässä ei taida olla mitään luovaa, visuaalista tai inspiroivaa jos ilmoitan että Nellyllä on menossa Club L:n valikoiduista vaateista -20% alennus? Ainahan siellä on alennuksia ja verkkokauppojen parhaimmat kampanjat. 

Kurkkaa nyt kuitenkin tämäkin kampanja..


öÖö..



On aika vetää " Fuckin Awesome -lippis " päähän ja todeta teille kaikille tuhansille lukijoille että te olette mahtavia, puette päällenne mitä tahansa!

Annan teille muutaman esimerkin.

Työssäni kohtaan päivittäin asiakkaita jotka ovat hukassa korujen kanssa. Asiakas toteaa että hänelle ei sovi kultaiset korut, mutta tuorein Cosmo kehottaa pukemaan kaulalle nyt syksyllä paksua ja kultaista. Ihan ensimmäisenä mä totean että puet kaulallesi juuri sen korun joka miellyttää sua, ei cosmon toimitusta.

Seuraavaksi kohtaan väitteen jonka mukaan kultaa ja hopeaa ei voi yhdistää. Ai ei? Kuka sen on päättänyt? Oletko kokeillut joskus? Itse koitankin aina työpaikallani pukea kumpaakin ylleni ihan vain siksi että saisin tuon harhahuulon ihmisten mielestä pois. Yhdistele, ole rohkea ja muista että joskus se hulluinkin juttu voi olla todella toimiva.


Siinä ne kaikki on sulassa sovussa keskenään. Kulta ja hopea. Hopea ja kulta. Mielettömän näköistä, eikö?


Pelkkää kultaa.. ainakin mun mielestä hieman elottoman näköistä ja ehkä tylsääkin. 


Heti paljon pirteämpää. Vai mitä mieltä olet?


Seuraavaksi voisin linkittää teille vaikka kymmenen lempituotettani Nellyn sivuilta. Tai sitten..


kertoa teille että oli se vihreää, mustaa, keltaista tai violettia - löydät sen
Nellyn sivuilta .


Muoti on silloin luovaa, visuaalista ja inspiroivaa kun siitä nauttii itse & se tuntuu hyvältä just sun yllä.



*) Blogi on tuotettu yhteistyössä mainostajan kanssa. 

9 kommenttia:

  1. Ihania koruja kaikki! Ja ah, tuo lippis<3

    VastaaPoista
  2. Mun kamu on saanu tuolt nelly.comista viruksen ja jossai blogis luki et joku oli saanu tuolt ku oli tilannu jotai nii käytetyt veriset bokserit O.O
    Mut tuun varmaa kattoo sua Kuopiossa Glitteris sitte ku asun tääl nii ootan sua innol!!!

    VastaaPoista
  3. kuulet tätä varmaan usein mut just so you know - oot ihana !!

    VastaaPoista
  4. Olet niin oikeassa! Tyyli on sitä, että pukee päälleen jotain omanlaista ja sitä mistä tykkää, eikä sitä mitä voguessa sanotaan!! :)

    VastaaPoista
  5. "Fuckin' awesome" -lätsä ja noi korut oli kyllä ihania. :) Inspaava postaus!

    VastaaPoista
  6. En oo muuten itekkää koskaan tajunnu yhistää kultasta ja hopeeta! Sopii muuten tosi hyvin! :) <3 Katoin tänää kaikki jaksot siitä Aurinkorannan tähtösistä, voi että ku sä olit niiiin söpö!! <3 nää sun postaukset ja videot saa aina hymyn huulille! Kiitos tästäkin ja toivottavasti nähdään taas pian. :) <33

    VastaaPoista
  7. oot niin ihana<3 piti tulla moikkaamaan sua hansan glitteriin mut tottakai tulin kipeeks..toivottavast tuut viel joskus tänne turkuun päin ni pääsis näkemään sut :)

    VastaaPoista
  8. Mäkin kerran laitoin sekasin kultaa ja hopeaa, vaatteissa, asusteissa ja koruissa! Ja se asu oli ihana! Muuten en kyllä paljon koruja käytä että en ole paljoa asiaa pohtinut. :) Sun blogi on kiva, luen aina välillä. Mukavaa syksyn alkua!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com