tiistai 12. marraskuuta 2013

Höpöttelyä!


Tultiin just leffasta, käytiin kattomassa Gravity niminen pätkä. Ei se nyt ihan paskakaan ollut, mutta en mä siitä kyllä ois 10,80€ maksanut jos oisin tiennyt millainen se on. Ois niin pitänyt mennä fiiliksellä ja mennä kattomaan se Dianasta kertova leffa, mutta haluttiin hieman säpinää tähän syksyiseen iltaan. 

Pakko myöntää että mä saan ihan pakottaa itseni tähän koneelle että jaksan bloggaa. Tai tehdä tässä yhtikäs mitään. Voi johtua siitä että tää "työympäristö" eli koti on kuin Vietnamin sodasta. Päätin tänään aloittaa siivouksen ja jatkaa sitä suosiolla huomenna. Josko huomenna täällä uskaltaisi jo polttaa kynttilöitä ilman että tarvii pelätä että rojut syttyy tuleen. Lähtee fiilis nousuun ja hommat luistamaan jälleen.

Mulla on toi kamera kulkenut nyt niin vähän mukana että melkein kaikki kuvat onkin jo päätynyt instagramiin mitä on viimeisten viikkojen aikana tullut napsittua. Lontoosta on vielä kuvia koneella, mutta ehkä mä nyt säästän teidät ja jätän suosiolla ne kuvat hautomaan tuonne parempaa huomista.

Frendit on lähdössä viideksi viikoksi sellaiselle seikkailulle maailmalle että tämäkin poika hieman innostui kun kutsu kävi. Reissuun on vielä kuukausia (..hyvä niin koska jostain pitäisi saada repäistyä sellainen 3500e!) eli ihan vielä en kamalasti fiilistele, mutta fakta on se että mä tarviin aina hieman suunnitelmia tulevaisuuteen että pysyn virkeenä ja mikä olisikaan kivempaa kuin laskea päiviä seuraavat viisi kuukautta että milloin juna lähtee tikkurilasta kohti määränpäätä X.

Se ois sitten kesäloma vähän niinku siinä ja itse kesän voisikin keskittyä töihin. On kuulemma tulossa aika lumeton talvi joten mun matikalla se enteilee hemmetin kylmää kesää. Eli kesän voisikin huoletta olla ilman lomaa. Katsellaan miten tää säästäminen nyt lähtee tulevien viikkojen aikana käyntiin :)

Pss. Instagramissa yli 24 000 seuraajaa! Arvatkaa ootteko koukuttanut mut tohon nyt entistäkin tiukemmin kiinni. Oon kokoajan kyttäämässä siellä teidän kommentteja ym. Eilen illalla koitinkin siellä hieman vastailla teidän kommentteihin, mutta eihän siitä mitään tullut kun niitä kommentteja vaan tuli..tuli..ja tuli.. Thänks!

 Leffaa.
 Otin eilen korvikset. Ha!
 Yksillä (toista).
 Leija.
Holtiton mamma kun lapsi sylissä ja toisessa kädessä skumppa. Häpeä! 

12 kommenttia:

  1. vähä komee tos toiseksi alimmas kuvas :3

    VastaaPoista
  2. Tulis lumet nii ei olis niin ankeeta kokoajan! :/ Jaksais itekki panostaa blogiin paremmin.
    Ja mistä noi aurinkolasit on tossa toisiks alimmassa kuvassa?:) aivan ihanat!

    VastaaPoista
  3. Tuttu juttu tuo bloggausinnon puute.. toivottavasti löytäis motivaation jostain:) oot ihana, keep going❤

    VastaaPoista
  4. Oh my god, toi leijakuva... et oo ikinä näyttäny noin hyvältä. :3 Meinasin oikeesti pyörtyy.

    VastaaPoista
  5. Hot hot hot <3<3 oot ihana ja mahtava ihminen, love ya! c:

    VastaaPoista
  6. Ihana !:3 Miultki puuttuu toi bloggausinto :/
    Oon ite menos kattoo Diana-leffan lauantain ! :D

    VastaaPoista
  7. Kävin kattoo n. viikko sit ton Grvityn kaverin kaa ja musta se ei ollu 3 tähden elokuva ehkä 2 täden :P
    Ja ihanii kuvii taas <3 <3

    VastaaPoista
  8. Herranjumala tuo toisiks alimmainen kuva, miten komia Nipsu onkaan! :))

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com