keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Huomenta :*!


Tänään osa teistä juoksee tukka putkella kaupoilla ja tuhlaa veronpalautuksesta saatuja rahoja. Itse kirjoittelen täällä blogia naama irvessä ja taskussa seitsemänsadan euron mätkyt. Koitan vuodesta toiseen kysyä neuvoja niiltä ihmisiltä jotka tekee tätä työkseen, mutta niiltä saa vaan v-mäisiä kommentteja ja maksat miten paljon tahansa veroja.. ne muistaa mua aina mätkyillä. Ihan sama. 

Vahdoin eilen hieman järjestystä asunnossani ja aamu on oikeasti alkanut ihan mahtavasti. Ajattelinkin pitkästä aikaa kaivaa kameran esiin ja kuvata teille muutamia kuvia tältä aamulta jotka piristää ainakin allekirjoittanutta. Eli se niistä mätkyistä.. uusia odotellessa! :) 

Glitteristä!

Mun alati kasvava koruvalikoima sai viikonloppuna hieman uutuuksia seurakseen. Innostuin jotenkin ihan mielettömästi näistä ketjuista ja muutaman päivänä niitä töissä kanniskeltuani tajusin että ne on pakko kotiuttaa. Nyt mä en meinaa ostaa ainuttakaan korua ennen vuotta 2014! 


Ajattelin että nyt on hyvä aika aloittaa viimeisen kirjan lukeminen! Elokuvaan kun on se ...vuosi aikaa :D Saa taas mukavasti harmaita hiuksia ja odottamista. Joku muukin halusi ilmeisesti lukea tämän, koska tää on keskustasta ollut loppunut nyt viikon kun oon käyny kyseleen tätä. Onneksi Kaaresta löyty eilen :) 


Sängyn kääntäminen asunnossa oli hyvä juttu. Nyt mun seinätarra tulee paremmin esiin, mun on helpompi pedata sänkyni joskus ja saan vihdoinkin tuon seinän valmiiksi. Oonhan sentään ostanut sinne kehykset... yli puoli vuotta sitten! Tää asunto ei vaan vieläkään oikeen tunnu kivalta, koska mä vihaan mun wc:tä ja keittiötä joka on ihan liian pieni mulle. Ajattelin että josko tässä nyt vielä hetken koittaisi viihtyä ja tehdä tästä niin kodikkaan kun vaan mahdollista. 


Aamukahvi tuli nautittua uudesta mukista! Kiitos vaan tästäkin lahjasta. Tää oli joltain fanilta. Ootte parhaita!


www.sauhuton.fi verkkokauppa lähetti mulle aikamoisen kasan kaikkea "ihanaa". Mua helpottaa se ajatus että mulla on kaksi sähkötupakkaa, kosolti niihin eri makuja.. jos ja kun mä innostun nyt lopettamaan tupakoinnin! Vielä en oo kyennyt tähän. Testailtu on ja todettu toimiviksi :) Kiitos. 


90-luvulla kun mulla oli pleikkari niin sen ehdoton helmi oli Tekken! Nyt mä viikko sitten sain päähäni että miksi hemmetissä mulla makaa tossa pleikka3:nen ihan toimettomana kun sillähän voisi pelailla? Nopea googletus että vieläkö Tekkeneitä valmistetaan vai onko ne kuollu jo sukupuuttoon. Oi ei! Niitä valmistetaan ja voin sanoa että on tullut muuten ihan hieman rämpytettyä tätä :D helmi se on edelleen. 


Mulle on käynyt aika huonosti.. oon jäänyt nimittäin koukkuun huulirasvoihin. O-ou. 


Oli pakko ostaa heti kerralla kaks kun suklaakalenterit oli mennyt jo -50% aleen lähikaupassa! Lapsena mulla oli parhaillaan muistaakseni 17 kalenteria aina jouluisin, hihi.


Ihanat pallerot on taas mun luona. Vaikka mä näitä ihan mielettömästi rakastan niin voin sanoa että ei oo helponta kun näillä on juoksut... ja nythän niillä ne sitten on. Pitää vaan hieman kattoa tätä touhua läpi sormien ja koittaa helpottaa itseään ajatuksella: "Mitä tämä olisi jos nää ois jotain +50kg koiria?". Eiköhän nää mamman-minirotat tässä nyt mee juoksujensa kanssa.. :)

Hei, mutta semmosta. Nyt mun pitää alkaa tosiaan tekeen aamutoimia ihan urakalla, koska ihan pian on lähtö Pasilaan. Jos ootte radioiden äärellä niin kandee ehkis vaihtaa taajuus tuonne YleX:lle heti kello 14 jälkeen ;) 

PUS :* 

15 kommenttia:

  1. ite kävin äsken just tuhlaamassa niitä veronpalautuksia… :D ihmiset on iha hulluina tuolla! pelkästään pankkiautomaatilla sai jonottaa 15 minuuttia… never again.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG. Onneksi mulla on tänään vapaa :D haha!

      Poista
  2. sulla on enemmän koruja mitä mulla ja mä oon sentään tyttö :DD oops

    VastaaPoista
  3. Veronpalautukset tuli mut luulen että ne menee ennemminki joululahjoihin kun itselle osteltaviin juttuihin :) vaiks eile kiertelin kauppoja keskustassa siihen malliin et "tuon ja tuon haluun sit huomena ja ton kans!" Mut täytyy pitää itsensä kurissa että läheiset saa joululahjansa!:D ja ainahan se on ihana lahjoja antaa <3

    VastaaPoista
  4. Oi :) mä oon kanssa jo tänä vuonna hieman etuajassa ja oon onnistunut haalimaan muutaman joululahjan säilöön. Yleensä shoppailen vasta silloin 23 ja 24 päivä. :D Onneksi mulla ei ihan valtavaa määrää oo ihmisiä joille lahjoja antelen. Toivottavasti löytyi kivoja juttuja ja yks tressi vähemmän :)

    VastaaPoista
  5. Tää postaus piristi ihanasti :) Sun koti on ihana ja koirat sulosia, kuten sinäkin. PUS :*

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus! Mä haluisin Glitteristä kaikkia ihania koruja ja puhelinkuoria mut etenkään nyt joulun alla ei kyl oo yhtään rahaa ku lahjoihin menee niin paljon :/
    Tottakai olin just koulussa sillon 14 >> eli en pystyny kuuntelemaan radioo sillon... löytäisköhän sen jostain jälkikäteen? :)

    VastaaPoista
  7. Tekken on ikuisesti paras peli!! ♥

    VastaaPoista
  8. teetkö itse jouluruokaa vai käytkö jossain syömässä? mitä jouluperinteitä sulla on? oot ihana :*

    VastaaPoista
  9. Oii meillä on samanlaine ketju Glitteristä hommattuna. :3 Toi hopeinen toisiks pienin.
    Ihana niko!

    VastaaPoista
  10. Mistä tuo sinun NYC pipo on löydetty? Muistatko yhtään hintaa? Aivan ihana postaus! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on H&M ja hintaa oli vissiin 6,95-9,95 väliltä. Mulla se ei istu siis lainkaan päähän ja oon käyttänyt sitä yhden kerran kun kävin kaupassa. HAHAHa! Osta multa se! :D Ei vaan, sieltä niitä löytyy.

      Poista
  11. Itselläni on samanlainen muki, sain kaverilta syntymäpäivälahjaksi(:

    VastaaPoista
  12. Ootko aatellu käydä steriloimassa sun vauvoja, vai meinasitko teetättää niillä pentuja? :) Nimittäin jos aikomus ei oo teetättää penikoita ni ne ehottomasti kannattaa leikkauttaa, vaikkei vahinkopentuihin oiskaa mahiksia. Nartuille tulee tosi helposti kohtutulehduksia jos "kohtua ei käytetä" ja se saattaa olla koiralle tosi kohtalokas! Maksaahan nartun steriloiminen aika kivasti, mutta kyllä se kannattaa jos haluaa pitää omat rakkaat terveinä. Ja juoksutkin loppuis ;)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com