torstai 5. joulukuuta 2013

Sitä saa mitä tilaa!


Juuri eilen kirosin että maa on synkkä ja mieli maassa. Aamulla heräsin sitten siihen että taivaalta sateli hiljalleen sellaista ihanaa puuterilunta. Ei tässä määrässä vielä lumienkeleitä tehdä tai loihdita parvekkeelle lumilyhtyjä, mutta synkkyys on tiessään ja maa on saanut ihan pienen valkoisen peitteen. Mahtavaa


Tästä on hyvä starttaa viikon viimeiseen työvuoroon (ihana sanoa näin jo torstaina). Viikonloppuna olisikin sitten #linnanjuhlat jotka meinattiin kattoa hyvässä porukassa ja askarrella (?!) mä en lainkaan tiedä mitä se pitää sisällään, mutta nähtäväksi jää. Lauantaina sitten puolestaan ollaan Kotkassa keikkailemassa :) Minna Saran tanssiryhmä + Jori A Kopposen taikatemput & tietenkin sokerina pohjalla mä. Nähdään Amarillossa.

Hauskaa torstaita kaikille :*! 

6 kommenttia:

  1. No mä just aattelin ku ulos katoin, että nyt tulee nikon kaipaamaa lunta :) <3

    VastaaPoista
  2. T'äälläkin oli pitkän aikaa sellaista että oli vaan kurakelejä, ja synkkää, eikä lumesta tietoakaan.. Nyt on ollut lunta jo jonkun aikaa ja vähän pakkasiakin, ja nyt on mukavempi viedä koiraakin ulos. Mielikin on paljon virkeämpi kun ulkona on valkoista eikä synkkää :) Ennen kyllä inhosin lunta, mutta nyt vaan tykkään kun sitä on!

    VastaaPoista
  3. Just eilen itekki kattelin tota pihaa ku se oli ihan kuranen (jäässä) ni tänää tuli sit oikein kunnilla lunta. Täällä on kyl jo viikon ollu maa valkoisena :)

    VastaaPoista
  4. tääl sataa nytki lunta, ihan kauhee pyrytys päällä. :D

    VastaaPoista
  5. Näin ikkunasta kun ulkona tuli lunta, niin sä olit heti mun mielessä, kun sitä lunta kaipailit. :)

    VastaaPoista
  6. pitäkää hauskaa :)) tuu joskus kotkan pasaatiin? sun blogii on toosi kiva seurailla! kiitän päivää ku löysin tän♥

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com