tiistai 7. tammikuuta 2014

VIIKKOKATSAUS (1)


Arki on koittanut ja ei enää ainuttakaan pyhäpäivää keskellä viikkoa (..ainakaan hetkeen). Mä en teistä tiedä, mutta oon itse nyt koko tämän vuoden mennyt ihan sumussa ja en oikeen oo saanut rytmistä kiinni kun kokoajan on jotain juhlaa tai pyhää. Oon tehnyt ihan hulluna töitä ja koittanut pitää paheeni kasassa. Tuli meinaan taas luvattua tulevalle vuodelle vaikka ja mitä. Eilen sitten meni se tipaton nurin siltä osin että tuli naukattua yksi siideri, mutta se oli a. kaverin synttäreiden kunniaksi ja b. siksi että vierailin jossain niin hämmentävässä paikassa että en oikeen vieläkään osaa pukea sitä sanoiksi, eikä mun ehkä tarvikkaan.Haha!


Ajattelin että tänä vuonna mun blogissani tullaan näkemään jokaisesta viikosta sellainen viikkokatsaus ja se ilmestyy verkkoon aina sunnuntaisin. Lisäksi ajattelin että kuvaisin teille ainakin yhden videon youtubeen joka viikko. Nyt hieman aikataulusta jäljestä on aika iskeä ensimmäinen viikkokautsaus kehiin. 

VKO 1

Viikon tyhmin googletus on ehdottomasti (ja jolla on päädytty mun blogiin). "Onko hesessä yöateriat". 

Uskon että pahin nälkä on jo mennyt ohitse, mutta kerrottakoon teille että siellä ei ole yöaterioita. Mun mielestä helpointa tietenkin ois vaan ajaa autolla sinne luukulle yöllä ja kattoa mitä siellä on tarjolla.. Tosin jouduin itse tekemään myös äärettömän idioottimaisen googletuksen menneellä viikolla kun seisoessani bussipysäkillä mun oli pakko googlettaa "mitä kello on?". Olin ihan varma että mun puhelimessa on väärä aika kun ei bussia kuulunut. 

Viikon kuunnelluimmat biisit ovat DVBBS & Borgeous - Tsunami & Otto Knows - Million Voices

Viikon paras palvelu oli haagan supermarketissa jossa on oikeesti ihan mun lemppari tyttö kassalla. En löytänyt mun plussakorttia kassalla, mutta sain silti alennuksessa olevan kahvin plussahintaan. Vaikka sen kassalle ois kymmenen metrin jonot niin valitsen sen kassan aina. Kiitos sinulle ihana blondi. Oot ihan mahtava ja vielä joku päivä mä kirjoitan asiakaspalautetta teidän kaupassa sun pomolle, että se tietää kuinka mahtava työntekijä sillä on siellä :) 


Viikon "ei koskaan" tapahtuma oli lauantaina kun sain yllättäen duunissa vipat että mun on pakko päästä hakemaan kahvit starbucksista. Vaikka olin aiemmin vannonut että mä en todellakaan jonota kahvin vuoksi. Onneksi jono kulki nopeasti ja olihan tää nyt sen 10 minuutin jonon arvoinen. I love it! 


Viikon oudoin tilanne oli puolestaan se kun löysin itseni matkalla töihin yllättäen hakemasta salaattia. Tälläistä tapahtuu ...ööö, ei koskaan. 


Viikon paras elokuva oli ehdottomasti "Ainoat oikeat". Se ei ollut pelkästään viikon paras elokuva vaan mä nostan sen parhaaksi suomalaiseksi leffaksi koskaan. Edellinen lemppari oli "21 tapaa pilata avioliitto" ja sitä ennen mä fanitin "Sooloilua" -leffaa.

Ellette oo vielä käyny kattomassa tota niin menkää ihmeessä. Mun mielestä tossa elokuvassa kolahti ihan vaan kaikki. Mä oon melkeen sillä kannalla että mun on pakko päästä kattomaan toi toistamiseen leffaan, koska mä en oo pitkään aikaan nauranut yhtä paljon kuin tuolla leffassa. M i e l e t ö n .


Viikon kivoin alekoodi  on puolestaan http://www.onepiece.fi/fi-fi sivustolle. Saatte hieman alennusta kun tilaatte normaalihintaisen haalarin itsellenne. Koodi on NIKO-ALE ja koodi on voimassa nyt tämän viikon. Näitä on tulossa lisää ja teen näistä tarkempaa postausta kunhan mä saan tämän koneen haltuuni ja kaikki asiat hoidettua alta pois :) 



Viikon hauskin ilta kaikesta draamasta huolimatta oli Tallinnassa. Ja siellä nautitut herkut Vapianossa. Tuntuu että tuostakin reissusta on ikuisuus.. mutta ei. Viime viikolla se oli! 

Plaaah! 

Nyt mun ajatukset lyö ihan tyhjää että mikä on tapahtunut ja milloin on tapahtunut. No josko seuraavan viikkokatsauksen tekeminen olisi huomattavasti helpompaa. Jotain tälläistä pienellä hiomisella on luvassa siis 52 kappaletta vielä tänä vuonna täällä blogini puolella. 

Hassun hauskaa tiistaita (..jos tänään oli tiistai..)!

18 kommenttia:

  1. Oi vähä hyvä tämä viikkokatsaus, just tälläsistä postauksista tykkään hirmuisesti! :) ihanaa alkanutta vuotta sulle Niko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva että siellä edes yksi liputtaa näiden puolesta! \,,/

      Poista
  2. Voouh mahtavaa. Omasta mielestä vähän hämmentävää ku arki alkaa, kun tottunu et on pyhä ja arkija pyhäpyhä. Tallinna ooh, mie lähen huomenna käymään kanssa tuola. Itseasiassa ekaa kertaa moneen vuoteen. Viimeks olin pienenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou pidä hauskaa! :) Joo.. kieltämättä hieman outoa että nyt on kaikki hulina taas ohi joulun ja uv:n osalta. No vajaa vuosi ja on taas joulu ;D haahahaha!

      Poista
  3. Hihii tuleeks sitte viikossa enää muutaku vaan tuo yks postaus? :----)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee tietenkin :) Tää postaus jatkossa vaan kasaa koko viikon kasaan :)

      Poista
  4. Mahtavuuttaa et saadaan joka sunnuntai takuuvarma blogi :) KIIIITOOOSSSS!!!!!!!

    VastaaPoista
  5. Siis aivan huikee tää viikkokatsaus :) hyvää alkanutta vuotta sulle! (:

    VastaaPoista
  6. oih toi picnicin kana-caecar salaatti on namia <3 ja hehe mä taidan tietää kenestä myyjästä puhut tuolla haagan supermarketissa =) on kyllä ihana =)

    VastaaPoista
  7. Tää viikkokatsaus on kyllä kiva idea! hauskaa luettavaa ja mukavia kuvia!

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea tää viikkokatsaus :--) Ja sit jos videoitaki alkaa tulee useemmin ni jeeeeeee!

    VastaaPoista
  9. Tosi ihana postausidea, tykkään! :)

    VastaaPoista
  10. Pakko kommentoida, vaikka en yleensä sinulle kommentoikkaan, koska en usko että kovin moniin viitsit aina vastailla. Mutta siis tuo elokuva oli kyllä parhain, mitä itsekin olen aikoihin käynyt katsomassa (ja jonkun verran tulee itsekseenkin leffassa käytyä :D)! Harkitsin itsekin jopa uudestaan katsomista :D Kannattaako starbucksiin oikeasti käydä jonottamassa? Olen miettinyt monta kertaa, että pitäisihän sitä käydä testaamassa,mutta hitto onko järkeä jonottaa ikuisuutta yhtä kahvia?! :D Vähän samat fiiikset burger kingin kanssakin, vaikka yleensä hampparit ei juuri maistukkaan.. :D

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana postaus <3 oonki meinannu mennä kattomaan ton Ainoat oikeat, kuulosti ainakin superhyvältä suomalaiseksi leffaksi! Öitä sinne sulle :*

    VastaaPoista
  12. Ihan loisto juttu tää viikkokatsaus!Tykkään^^

    VastaaPoista
  13. Luin jutun ja oli pakko mennä vessaan ripuloimaan.

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtava tää viikkokatsaus, ja se että ainakin kerran viikossa tulee videoo:) millon tulee tän viikon video ja viikkokatsaus?:) oot paras ja komea<3

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com