torstai 29. toukokuuta 2014

Päätin että..


Mä päätin tänään että ellen mä kirjaudu mun blogiin ja päivitä sitä vuorokauden aikana - lopetan sen suosiolla. Olen meinaan kyllästynyt jatkuviin kysymyksiin blogini tulevaisuuden suhteen. Toisaltaan se toimii myös motivaationa tällä hetkellä kun istun läppäri sylissäni tässä sohvalla ja kirjoitan teille kuulumisiani. 


Muutama viikko sitten palasin kahden viikon reissusta tuolta Espanjasta. Mä voin sanoa että se loma tuli niin tarpeeseen että en voi sanoin edes kuvailla kuinka ihanaa oli olla kaksi viikkoa paikassa jossa meitä vastaan käveli vain alle kymmenen suomalaista koko loman aikana. 


Alkuperäinen tarkoitushan oli että päivittäisin teille matkalla tuhat kuvaa ja blogipäivityksiä päivittäin. Ensimmäinen asia jonka mä kuitenkin huomasin matkaan lähtiessämme oli se että olin jättänyt tietokoneen kotiin. 

Päivät ennen reissua oli nimittäin ihan järkyttäviä. Makasin kotona kuumeessa ja varttia ennen kuin mut tultiin hakemaan pihaltani, heitin viimeisiä tavaroita matkalaukkuun. Se oli sitten ihana huomata lomallaan että matkusti paikkaan jossa viidentoista vuorokauden aikana ei kertaakaan ollut taivaalla pilviä ja lämpötilat kohosi yli 30 asteeseen päivittäin. No Saarinen sitten kuumeessa ja vilustuneena oli pakannut mukaan ..öö ehkä hieman raskaampaa vaatetusta. Onneksi Primark pelasti tämän reissun ja matkalaukku painoikin ihan "muutaman" kilon liikaa takaisin kotiin tullessani. Onneksi rahalla saa ja hevosella pääsee. 



Kahden viikon aikana en tehnyt mitään muuta kuin maannut auringossa, syönyt, juonut, nukkunut, maannut vähän lisää auringossa ja shoppaillut. Tää oli ihan semmonen "aivot narikassa"-reissu. 


Niin ja näyttelin teille mun rusketusraitoja instagramissa ja sainkin siitä varmana jonku leiman ottaani että olen vähintäänkin pedofiili. Palaute oli kyllä hieman ristiriitaista. Mä ymmärrän jos olisin nainen ja näyttelisin tissejä, mutta ei.. 


Palattuani takaisin tänne mulla alkoikin sellainen viiden päivän työputki. Joka sitten huipentui lauantaina vielä siihen että matkustin aamulla jyväskylään ja sieltä vielä iltapäivällä toiselle keikalle joensuuhun. Sunnuntaina mä makasin kotona & mietin mielessäni että "mä tarviin loman!" :D


Nyt mä oon kuitenkin ihan ok & tälläinen helatorstai tuli todellakin sopivaan saumaan :) 

Nyt nautin vaan vapaasta ja koirista, jotka on pitkästä aikaa mulla täällä mun asunnolla! 



Jeij! Nyt kun tää hiljaisuus on täällä blogin puolella rikottu niin tästä on kiva palata myös tänne verkon ihmeelliseen maailmaan :) Mitään en lupaa, mutta kyllähän te musta hemmetti pian taas täällä kuulette! 

Vieläkö ootte messissä? _o/ Huutakaa jep! jep! jep! 

On ollut ikävä teitä <3 pus! 

47 kommenttia:

  1. jep ! jep ! jep ! tääl mie oon ! en oo hylänny sinuu ! pus <3

    VastaaPoista
  2. jep! jep! jep! !!!!!

    VastaaPoista
  3. jepjep !<3 ihania kuvia ja toivottavasti tännekkin saatais takasin ne lämpimät ilmat :)

    VastaaPoista
  4. Jepjepjep!!!!!!!! <3

    VastaaPoista
  5. Jepjepjepjepjejepjepjepjepjep!!<3

    VastaaPoista
  6. jep jep jep ! :') Ihana kattoo noit kuvia, ku itekki ollu samois paikoissa ♥

    VastaaPoista
  7. jepjepjep ja toivottavasti vielä mahdollisimman kauan! :)

    VastaaPoista
  8. odotettu on hep jep jep !

    VastaaPoista
  9. Jep jep jep aina! 😘 ✌ 👌

    VastaaPoista
  10. Jep jep jep!!! Todellakin. Oot kauhean ihana ihminen ja lämminhenkinen. En uskaltanut pyytää halia Jyväskylässä, kun näytit aika väsyneeltä/ärsyyntyneeltä, mutta onneksi syy löytyi tästä sitten (väsymys?).

    Toivottavasti jatkat blogin parissa, xoxo,
    Jenna

    VastaaPoista
  11. JEP! JEP! JEP! on ollu kauhee ikävä sun tekstejä ku näistä tulee aina nii hyvälle mielelle :) olin muute eile siel helsingis ja pyysin sult yhtärii glitteris mut et pystyny :( siitä jäi vähä kökkö fiilis mutta kyllä me vielä varmaa nähää ;) ?

    VastaaPoista
  12. Tottakai ollaan messissä vielä :* ihanan näkösiä kuvia, mäki haluisin päästä espanjaan vielä joskus :)
    -sanna

    VastaaPoista
  13. Siis iha oikeesti. :DDD Jos tommosesta kuvasta joku vetää kilarit, että näytät rusketusrajoja, nii henkilöllä on itellään jonkinsortin ongelmia. :)

    Ja kiva blogi sulla! Vasta eksyin seuraamaan.

    VastaaPoista
  14. jep jep! aina mukana vaikka postausta pitäisikin odottaa kauan :) haluaisin niin paljon ulkomaille ja PRIMARKKIIN! oon aina halunnut niin kovaa mutta en ikinä ole päässyt mihinkään kun ei ole rahaa matkustaa :( toivottavasti kaikki jotka ulkomaille pääsevät tajuavat nauttia siitä, sillä kaikki ei sitä mahdollisuutta saa :) voitko tehdä jonkun postauksen ostoksista? oot ihana!

    VastaaPoista
  15. JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE JEP JEP JEP!!! :) (:

    VastaaPoista
  16. Jep jep JEP! Mahtavaa taas lukea sun postausta :)

    VastaaPoista
  17. JEP! JEP! JEP! Ihanaa että lomasi oli rentouttava, olit sen kyllä ansainnutkin.<3 :)

    VastaaPoista
  18. Jep Jep Jep! Tietenkin mukana!

    VastaaPoista
  19. Pus. :* En oo hylänny sua ja täällä mä oon, joten jep, jep jep. <3

    VastaaPoista
  20. Jep jep jep jep jep jep jep.....!!!! Tottakai olaa messis ja tullaa aina olemaaki:*

    VastaaPoista
  21. Oisit vittu jäänyt sinne yhdenneksitoista suomalaiseksi.

    VastaaPoista
  22. Ihana et tulit takas! Oonki jo monesti kattonu blogias huolissani miksei oo tullu postauksia! Toivottavasti jaksat jatkaa bloggausta :*

    VastaaPoista
  23. Noista kuvista tuli mieleen, että minäkin taidan olla loman tarpeessa. Ja mielellään sellaiseen paikkaan, jossa ei kuule suomea.

    VastaaPoista
  24. jepjepjep! ite oon tulossa ens viikolla Helsinkiin päin, nii ehottomasti tuun moikkaa, jos sut jossain nään! pus, oot ihana! ♥

    VastaaPoista
  25. tulin vast nyt kommentoi, mutta jepjepjep! ei sun tarvi blogata joka päivä, koska ykskin hyvä postaus viikossa melkein riittää :* oot iiihana8)

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com