lauantai 26. marraskuuta 2011

Vähintäänkin mielenkiintoinen chat juontajan yövuoro.. sarjakuvan muodossa eli katso edes ne kuvat!

 
Neljä yötyötä ohi ja tää on "chat juontajan vapaapäivä, kukaan ei tarvitse minua tänään..". Perjantai yön saldo +113 kuvaa. Että oho? 

Aloitan valmistautumisen sillä että peseydyn ja koska olen ajoissa liikenteessä.. jää minulle aikaa leikkiä myös kumiankan kanssa.

Valitsen hajusteet tarkkaan vaikka olenkin töissä tv:ssä ettekä te kotona minua haista, mutta en halua haista paskalta työkaverieni nenissä.

Pompin kotona alastomana ja mietin aiheita tulevaksi yöksi. Olen tehnyt arvoituksia katsojille ja mietin että puhuisinko sikatehtaista, koska sain päivällä esitteen keskustassa & poika sanoi minua "parhaaksi beebee asukkaaksi koskaan" -olen siis heille "velkaa" jotain? Ei, vaan tämä on asia joka oikeasti on aika karua ja kenenkään ei pitäisi sulkea silmiään tältä aiheelta. 
Kalenteria ilman ei liikuta..
Pakkailen laukkua..
Huippu tekstari! 
Rekvisiittaa lähetykseen?

Saan siis ihan mahtavan ehdotuksen yhteistyöstä johon tietenkin lähden kiljuen messiin. Saan uudet hiukset kerran kuukaudessa ja kuljen yrityksen mainokset kädessä kauppakeskuksissa päivittäin? No ei ihan, mutta istun penkkiin viikolla ja katsotaan mitä keksitään. Jere on ihan huippu & tästä on siis tulossa blogia aikanaan, kunhan saadaan yhteisymmärrys asioista.

Käsiraudat? No..katsojat tykkää, päätän kuitenkin skippaa tän osion. 

Päivällä ostama paita, joka siis maksoi alennuksessa VAIN 2 euroa! Eli ilmainen.

Vihdoinkin löysin kengät, joita olen taas ihan hieman aikaa etsinyt.. Naurettavaan hintaan, 15 €






Milano seuraa tarkkaan mun pukeutumista..






..kun taas Londonia ei oikeastaan kiinnosta lainkaan.








OK, nyt on aika rientää töihin.. sillä tää kuvaaminen ja kaiken maailman rekvisiitan haaliminen ympäriinsä on vienyt yllättävän kauan. 

Avaan oven ja kurkkaan käytävältä että oisko tolpalla taxeja että mä säästäisin 2 euroa ja mun ei tarvis sitä soittamalla tilata. Yksi siellä ois.. arvatkaa kerkeänkö?

..no ei mulla niin kiire vielä tolpalle ole ettenkö kerkeäisi posettamaan hissin peilille ha ha! 
Jaksan aina päivitellä sitä kuinka lyhyt matka mulla ois salille, mutta mulle ehkä riittää tää taxiin juokseminen kuntoilun suhteen ainakin vielä tämän vuoden. Katotaan 2012 sitten uudestaan, tarjouksia odotellessa!

Ja mä kerkeen taxiin, mutta täpärällä oli. Oon siis 2 euroa rikkaampi eli päivällä hommattu paita on ns. maksettu nyt takaisin. Jee.

..töissä mua on vastassa mm.

Ihana chat-riikka ahertaa koneella.
Ihana chat-suvi kauhistelee ensimmäistä joulun unelma -ohjaamovuoroa.
Onneksi paikalle on rientänyt chat-niko joka ei jätä ystäviään pulaan.
Yhdessä me kolme otetaan tuleva yö haltuun, siitä ei ole epäilystäkään..


Perjantait on kivoja vuoroja, koska aikaisemmin illalla viereisestä studiosta on kuvattu Korkoen Kera -lähetys ja ne aina jättää meillä vaikka mitä ihania herkkuja. Patukoita, leipiä, hedelmiä, sipsejä, pähkinöitä, juotavia.. Hommaan siis yövuoroni aikana + 2500 kaloria, mutta ei haittaa sillä kaikki mikä on ilmaista menee aina alas ja vaikka se jossain näkyiskin, en valittaisi.

Postilaatikoilla mua odottaa iso kirje, iik. Eli tuolla osoitteella kirjeet ym tulee perille, jos siis haluaa minua lähetystä siinä muodossa. Oon saanut 3 vuoden aikana vaikka ja mitä - kaikki on tallella:)

Lehtileike jossa minua verrataan Britney Spearsiin, oho! Kiva joulukalenteri ja huisin pitkä kirje.

Lisäksi muutama kuva joihin pyydellään nimikirjoitusta joten heti kun minulla on aikaa ( sunnuntaina, krapulassa ) kirjoittelen ja laitan vastausta tulemaan.

Nämä puolestaan löytyy lokerikosta ja pakko sanoa että lounarit on jumalan keksintö. Kiitos.

Kirjeet avattu, iltapala syöty, lounarit löydetty ja nyt on aika lähteä muutamaa kerrosta ylemmäs hakemaan kahvia että pysytään tosiaan siihen aamu seiskaan hereillä.

..tämä reissu ei mennyt ihan nappiin...

 Näen hirveän suuren vaivan että haen kahvia, kuljetan sen kädet täristen studioille ja mitä sitten tapahtuu?

Ystävämme Suvi päättää säikäyttää meidät kun saavutaan studioille ja.. ja.. no tässä lopputulos. Eli se niistä kahveista, kiitos kaveriiiiiiiit <3

Onneksi me oltiin kuitenkin kerjetty Riikan kanssa jo kippistämään kertaalleen :) 

to be continued..

Nyt mun on pakko laittaa tää läppäri kiinni ja todettava että materiaalia oli sen verran paljon että taidan jakaa blogini kahteen osaan. Huomenna sitten seuraava postaus tästä yöstä. Joka muuten sisälsi vielä mm. minut sukkahousuissa. On kuitenkin "chat juontajan vapaapäivä..kukaan ei tarvitse minua tänään.." ja olen ajatellut lähteväni radalle.com , malttakaa huomiseen. 

[ Täällä ravaa porukkaa ihan pipona, homona, solkena MUTTA se kommenttien kirjoittaminen on niin uskomattoman vaikeaa? Tiedättekö tämän postauksen vuoksi olen juossut, hikoillut, melkein rikkonut kameran joten mä ansaitsen palautetta. Oliko tää nyt ihan v*tun tyhmä merkintä vai ihan v*tun hulvaton ja sä tosiaan jo lasket siellä kotona sekuntteja että se 2.osa valmistuu? ]

17 kommenttia:

  1. Maltan tuskin oottaa part 2:sta! <3 Niko oot niin persoonallinen et näit sun testei lukee vähintäänkin hymy huulessa =)

    VastaaPoista
  2. *Tekstei*, näköjään oon niin kikseis etten osaa ees kirjottaa :D

    VastaaPoista
  3. Alotin tänää lukee siun blogia. Pakko sanoo et oot kyl ihan mahtava ((:

    VastaaPoista
  4. PiiPi: Kiva saa hymy jonku huulille:) MISSIO suoritettu:)

    Emppu: Hei, hieno juttu että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyt juttujeni parissa! <3

    VastaaPoista
  5. sekunteja lasken joo ^^ tykkään tykkään kovasti tästä postauksesta ja ootan ihan ilpona tääl jo tokaa osaa :) .kyllä, se oli totta melkein joka sana. :D

    VastaaPoista
  6. niko oot ihanana<3 sun blogi o PARAS! mä lähetin sul 2 kirjettä joskus :(

    VastaaPoista
  7. Tää oli mahtava ja hauska!! :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos, loistavia kuvia! ja ihan loistava postaus muutenkin ja kyllä odotan kakkos osaa :D

    VastaaPoista
  9. Meijän läppäri sanoi sopimuksen irti & en saa nyt tehtyä 2.postausta tästä aiheesta. Siispä malttia,se on valttia ;) t. Niko

    VastaaPoista
  10. Ihan huikee postaus! :D Oot huippu!

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com