sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kannatti tsekkaa H&M alet!

Tää kuva näyttää ja onkin ehkä sairas, mutta mulla on kiire töihin! MO!

Viikonloppuja!

Oon tehnyt nyt kolme yötä töitä ja vielä olisi yksi yö edessä. Oon saanut rytmitettyä elämäni suhteellisen hyvin ja tänäänkin muutaman tunnin yöunien jälkeen olin ihan skarppina lähdössä hieman Selloilemaan. Mullahan on siis ostokielto nyt tämän vuoden ensimmäisen viikon ollut. Tää oli hieman sellainen "itseni kanssa tehty sopimus" ja mä oon tosi hyvin pysynyt siinä. Se voi tosin johtua myös siitä että mä olen vaan nukkunut kaiken vapaa-ajan mitä mulla on nyt ollut. Tänään mä kuitenkin hieman sorruin. Ja ihan vain siksi että kiinalaisessa jonne mentiin syömään oli aluksi ihan jumalaton jono.. joten lähdettiin odottelun merkeissä käymään nopee henkalla & maukalla ja ennen kuin mä ees huomasin mä olin sovituskopissa seitsemän housuparin kanssa.

Nää housut oli ehkä kokoa liian isot, mutta tää housujen malli vaan oli törkeen siisti joten haluttiin nämä! Ja ehkä myöskin hinta ratkaisi.. eli alerekistä bongattu ja hintaa 10€! Sanon tässä kohtaan että ilmaiset.


SUPER SLIM. Mä en yleensä diggaa ihan näin "emoista", mutta tää materiaali ja tyyli oli nyt jotain sellaista mitä ei mun kaapista ihan turhan paljoa löydy joten kyllä tää oli rakkautta ensisilmäyksellä.. Ja ilmaiset. (15€) Lisäksi mä haluan päästä jo huomenna testaamaan että miten hyvin näiden riisuminen tapahtuu jalasta 04.30 kun tuun baarista kotiin,ha!
PS. Mä en tiedä miksi mä tungin noi lahkeet jokaisessa kuvassa tuonne kenkiin? Ja miksi mä valitsin just noi kengät jalkaan. Ehkä mä halusin maihareilla viestittää että myös maalla asuvat heterot voi lukea mun blogia ja shoppailla henkalla&maukalla ilman että tarvitsee vaihtaa "kiinnostunut miehistä"-kohtaa facebookkiin..

Sit oikeestaan näistä kaikista kolmesta niin kaikista eniten "tavikset", mutta mulla ei taida vielä ihan tämmöisiäkään olla. En mene vannomaan, koska en edes tiedä missä kaikki mun vaatteet on ja meidän muutosta sentään on jo 7 kuukautta. Ja mulla on sellainen olo että meidän kyrvät naapurit varastelee mun vaatteita kun me pestään niitä ja mikä parasta.. me ei edes viedä niitä tuonne alakertaan vaan kuivatetaan täällä omassa kodissamme eli jollain näistä kyrvistä on avain tänne asuntoon?!

Niin ja nää viimeiset housut oli 10€. Eli kaikki kolmet housut yhteensä vain 35€ ja ihan sama miltä ne nyt näissä kuvissa näytti, koska mä nyt en oo tottunut kuvaamaan vaatteitani blogiin.. mutta koska mulla ei nyt muutakaan mielenkiintoista ollut teille tarjota niin menkööt. Ja näissä kaikissa oli hyvä olla ja ne tuntu omilta. Ainoo että nuo 2. farkut oli todella tiukat ja tuntuu että kyykkyyn mennessä saattaa tulla orgasmi, mutta mä oon sitä mieltä että jos niillä ei pysty kunnolla istumaan.. niin sitten mä seison koko illan.

(ja samalla kun mä bloggaan että mitään muuta mielenkiintoista ei ollut kerrottava.. ovikello soi.. siellä seisoo kaksi poliisia ja tää onkin sitten hauska juttu, mutta musta tuntuu että tää vois olla ihan oma bloginsa.. kuten mä sanoin nää naapurit on kyrpiä ja ne vois mun mielestä muuttaa maaseudulle tai mistä ne ikinä stna tulikaan?) Ok, osa meidän naapureista on ihan törkeen kivoja!

14 kommenttia:

  1. oot törkeen laiha:O

    VastaaPoista
  2. Hyvän näkösii pöksyi... mut mihin sun perse hävis? ;) -Oot tosi hoikkis... :)

    VastaaPoista
  3. Noi harmaat (keskimmäiseksi esitellyt) housut sopii sulle ku nenä päähän! Väri huippukiva ja jotain erikoisempaa kangasta; on just sun tyyliset :) Hyviä ale-löytöjä teit!

    VastaaPoista
  4. Vau, kyllä olet löytänyt upeita housuja ja vielä noin halvalla! :)

    VastaaPoista
  5. Upeita pöksyjä tarttunut matkaan! Lisäksi noi maiharit on aivan täydelliset! ;)

    Niihin liittyen onkin pakko sanoa, että täällä maaltakotoisin oleva heteropoika istuskelee ja oottelee deitin alkua. :D

    VastaaPoista
  6. woow ;o! tosi kivoja housuja löyty! soppii sulle hyvin ;)Noi ekassa kuvassa olevat farkut on aiva ihanat=)! Sie oot tosiaanki aika laiha hei ! Mut kiva pylly, ei näköjää kokosi siihe vaikuta :>!

    VastaaPoista
  7. IHANIA HOUSUJA! JA WOW, ONKS SUL TATSKA?!

    VastaaPoista
  8. Anonyymi:

    Multa löytyy yhteensä neljä tatuointija ja lisää on tulossa aivan pian :)

    -Nikojuhanisaarinen-

    VastaaPoista
  9. onks siun noissa tatskoissa joku erityinen merkitys?
    jos on, nii ois kiva jos esittelisit ne joskus täs blogissa.(ihan vaikka vaan siks, että kasvatat mun tatuointikuumetta entisestään....) :) paitsi kaikkihan ei tietty halua kertoa tatuointiensa tarinaa, mutta niin.

    VastaaPoista
  10. noi vaaleet farkut, aaaaaaaaaaah<3

    VastaaPoista
  11. Oli kyllä todella hienoja löytöjä. Ja hyvä vaan että valitsit ne maiharit, kävi nimittäin helvetin hyvin noiden farkkujen kanssa, ja just tollein et ne lahkeet oli kengissä. :P Näytti törkeen hyvältä.

    VastaaPoista
  12. Sul on huippu hyvä tyyli, joka myös sopii sulle tosi hyvin!:) Teit hyvii löytöi!

    VastaaPoista
  13. Noi ekat farkut on jotain niin <333

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com