sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Pieni yllätys teidän pyhään!


Heippa, olen saanut lukuisia (=37 sähköpostia) siitä että voisinko lähettää nimmareilla varustetun kuvan ja siinä on ollut sitten lähettäjän osoitteet ym. Tää lähti siitä liikkeelle kun sanoin että voin näin tehdä jos muutama teistä sellaisen haluaa.. Yllätitte minut kuitenkin sähköpostien määrällä. Ymmärrätte varmana että minulla ei ole aikaa kaikille vastata / lähettää kirjeitä, vaikka kuinka haluaisin.

Saan päivässä kymmeniä yhteydenottoja eri suunnista ja välillä mulle tulee sellainen olo että olen ihan p*ska ihminen kun en vastaa ihmisille. Voisin halutessani tehdä tästä itselleni työn joka olisi 08-16, mutta minulla yllättäen on elämä myös kaiken tämän ulkopuolella joten tämä ei ole mahdollista valitettavasti :)

En pidä itseäni mitenkään "ihmeellisenä" tai henkilönä jonka nimikirjoituksella olisi mitään arvoa, ei ainakaan rahallista sellaista. Mutta joillekkin se kuitenkin tuntuu merkkaavan enemmän kuin muille & olen tästä erittäin otettu.

Viimeistään nyt päivällä lukemani kommentti tuolla facebookissa lähes herkisti minut. Siellä 12-vuotias poika, siis miettikää POIKA laittoi minulle ihan mahtavan kommentin joka kuului näin:

"Olen saanut sinusta jotenkin tyhmän kuvan, mutta sun blogis on kyllä tosi hyvä" 


Tähän vastaan että annan itsestäni toisinaan tyhmän kuvan, mutta se on osa minun "rooliani" jota vedän chateissa. Minusta se on paikka jossa saa hieman "olla tyhmä", eikä minun tarkoitukseni ole jeesustella / ottaa turhan jyrkkiä kannanottoja poliittisiin ymym asioihin. Se vaan ei olisi lainkaan minua:) Ja ps. tiedän milloin se suomi itsenäistyi vaikka yöstä toiseen väitän muuta, mutta on hauska toisinaan nostattaa ihmisten verenpaineita.

Nyt kuitenkin haluan muistaa teitä ja nuo ylläolevat kolme valokuvaa lähtee jakoon! Laitan niihin nimikirjoitukseni ja kirjoitan terveiset teille kolmelle ihmisille jotka lopulta nuo kuvat saa:)


1. Kommentoi tähän blogiin: "Haluan" 

2. Jos kommentoit "anonyymina" laita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi

3. Valitsen arpomalla 3 kommenttia ja näiden kirjoittajat saavat kukin valokuvan, nimmarilla ja pienet terveiset ensi viikon aikana.

4. En julkaise teidän kokonimiä täällä, enkä myöskään osoitteita (älkää pelätkö)

Kilpailu käynnistyy nyt ja päättyy vuorokauden kuluttua eli maanantaina 23.1 klo 12.00 ,eli kirjeet saapuvat sitten kotiin jo ehkä keskiviikkona?

*) Tiedän että joidenkin mielestä tämä tuntuu naurettavalta, mutta kuten sanoinkin aikaisemmin osalle tämä on kiva juttu & osa tätä on kovasti toivonut. Ja jos ei muuta niin voittehan te vaikka kuvillani sytyttää takkatulen jos muuta käyttöä ei kotona löydy? 

Ps. Toivottavasti tähän tulisi nyt edes muutama kommentti tai mä menetän kasvoni! Haha.

Suomalaisille tämä ilta on jännittävä sillä valitsemme maallemme uutta presidenttiä :) Iiiik. Mä lähden myös juhlistamaan tätä iltaa tuonne Helsingin yöhön, joten moikataan jos törmätään! XOXO 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Kisa on päättynyt! Ja kolmelle ihmiselle on lähtenyt sähköpostia tulemaan, kunhan saan kaikki voittajat kiinni ja heidän nimensä niin julkaistaan ne vielä täällä (siis pelkät etunimet, ettei tule mitään ongelmia). Eli käykäähän kurkkaamassa sähköpostinne. Ja kiitoksia lukuisista kommenteista, oon tooooosi otettu. Ja jos mielenkiintoa löytyy ja jaksan niin voidaan samanlaisen skaban kanssa olla vielä jossain vaiheessa liikenteessä. Mitäs olette mieltä?

130 kommenttia:

  1. Haluan! :)
    jeannayswe@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. haluan ! =))


    kapuponny@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Haluan ! :)

    oona.viskari@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Haluan :p
    juha.aamurusko@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. HALUAN ;D


    Janinas@windowslive.com

    VastaaPoista
  6. haluan :)

    beww@windowslive.com

    VastaaPoista
  7. haluan!

    emma.kaapa@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Haluan <3

    pikkumilu97@windowslive.com

    VastaaPoista
  9. Haluan ! :)

    riia_salmi@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Haluan

    elamoresmidroga@gmail.com

    <3

    VastaaPoista
  11. Haluan :)

    janina.kursi@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Haluan!! =))

    iita.rasanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Haluan!
    t.j@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Haluan

    disco_merita@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Todellakin haluan !!
    sitähän sää kysyit ;D

    VastaaPoista
  16. Haluan!! paavalii@hotmail.fi

    VastaaPoista
  17. HALUAN!!
    annika.martikainen@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Haluan :)

    uukku@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Haluan ! :)

    noorakingi@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. HALUAN

    ps. ovelasti piilotettu kommentointihomma!:D

    VastaaPoista
  22. Haluan!! :)

    milla.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Upeita kuvia=) Ja hey, enemmän kuvia Milano-neidistä, niin suloinen hauva että <3

    Ps. Haluan=) kuvan nimmarilla siis!

    ssallla@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. H.A.L.U.A.N.!!! :)))

    riksuliini78@gmail.com

    VastaaPoista
  25. haluan !
    taru.puustinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. haluan :)<3 jasmin.lammi@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. HALUAN! <3__<3

    banaaninorsu@hotmail.fi

    :)

    VastaaPoista
  28. Haluuun!

    petruzka_92@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Haluan :)

    mariae.rosenberg@gmail.com

    VastaaPoista
  30. haaaluan !! :---)

    cupcakeparty@hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. HALLUUUNhan TOcI !!!!
    sunfabian@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Haluan shokata_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Haluan :)

    marsu_4@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Haluan:D

    ellanenn@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Tottakai haluan!<3
    riitta.kvick@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Haluan!

    iidu97@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. haluanhaluanhaluan!

    sannamari.tuomiranta@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Ehdottomasti haluan ! :)

    piiani@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. HALUAN ! (:

    emmi1998@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. haluan (8

    kadaparas@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. HALUAN !

    ronjah-@windowslive.com

    VastaaPoista
  42. Haluan! ♥

    (et tainnut menettää kasvojasi :-D)

    VastaaPoista
  43. haluan ! (:


    mirva-@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. haluan =)

    jonna9407@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. oi, ehdottomasti haluan !
    oon alkanu diggailla susta vaa enemmän ja enemmän tän blogin takia !

    wwilmas@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Haluan

    haneheh@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Haluan ! ((:

    olivia.raudaskoski@netti.fi

    VastaaPoista
  48. haluan(:

    emmi95@live.com

    VastaaPoista
  49. HALUAN <3

    majida__95@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. HALUAN !!!! ♥

    katyahful@hotmail.fi

    VastaaPoista
  51. Haluan !


    janina.n@jippii.fi

    VastaaPoista
  52. Haluan
    :)))

    nanna.s92@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Haluan! :)

    miiaaa-@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Haluan, Haluan, Haluan!!!! :D:D

    Teijataija@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Haluan! :)

    maryah@live.fi

    VastaaPoista
  56. Haluan <:

    parsakaali25@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Haluan!
    iida.palomaki@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Haluan !! :)
    janina.koivikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. haluan :)

    jennieannihilation@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Haluan (:

    turhis64@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Haluan♥

    mirccu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  62. HALUANN!! :)

    iisa.96@dnainternet.net

    VastaaPoista
  63. haluan ! :)ps. sun blogi on tosi kivaa luettavaa! joka päivä käyn moneen otteeseen tsekkaa, että joko niko on kirjottanu lisää jotai mielenkiintosta luettavaa ! :)sposti: oona.jumeri@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Haluan!! :):)

    ansssu-@hotmail.fi

    VastaaPoista
  65. Haluan !

    anskunposti@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Haluan!

    julia.mattila@windowslive.com

    VastaaPoista
  67. Haluan! :)

    saanatohu@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Haluan !!!

    kuronenmia@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Haluan! :)

    Jonnaa94@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Haluan. // a-n-n-i-k-k-i@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Haluan/haluaisin <3 janina.emilia@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Haluan ehdottomasti♥!
    kiiia-@windowslive.com

    VastaaPoista
  73. HALUAN

    jonna.anttila@windowslive.com

    VastaaPoista
  74. haluan!

    jonna.lauren@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Haluan :D

    hennushkah@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. haluan:D krissa.m@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Haluan! emmi-mopo93@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Haluan !(:
    Kati-aj@Hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Haluan :)
    pipsa.lehtonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. HALUAN!!!
    billmillian@gmail.com

    VastaaPoista
  81. "Haluan" Olet ihqu ja koirarakas niin kuin minäkin : )kukkaketo@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  82. Haluan! :-)

    julia_koivu95@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Haluan :)



    petri.tyynela@luukku.com

    VastaaPoista
  84. Haluan
    Helskura@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Osalllistun huvikseni kilpailuun =) sähköposti:paulatampio@gmail.com
    Niko sinulla on hyviä ja hienoja mielipiteitä. Pidän sinusta ihmisenä jollainen olet. Ole oma itsesi se riittää faneille =)(itsekin olen "salainen" fanisi.

    VastaaPoista
  86. Hei mahtavuus! Kiitos kaikille, arvon voittajat illalla! Joten olkaahan kuulolla:)

    -NikoJuhaniSaarinen-

    VastaaPoista
  87. Haluan !

    marrjoo@gmail.com

    VastaaPoista
  88. haluan

    Nelli.linden@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Haluan ! Mutsi fanittaa sua sikana ja se olis enemmän ku ilonen !! Kikka.lehtonen@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Määkin hei haluun :( mut kilpailu on jo ohi. höh. harmittaa. Niko oot just ihana, tosi ihana, tosi komee!!! :)

    VastaaPoista
  91. Juu teidän kommentti määrä yllätti mut totaalisesti :) Joten lupaan että tullaan palaamaan näinkin "yksinkertaisen" kisan merkeissä vielä! xoxo


    -Nikojuhanisaarinen-

    VastaaPoista
  92. Niin ja ensimmäinen voittaja tavoitettu ja hän oli Nora ja Kotkasta! Vielä kaksi ihmistä kun pääsisi sähköpostiinsa niin ois bueno! ;D


    -Nikojuhanisaarinen-

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com