torstai 24. toukokuuta 2012

K I I R E !


O-ou. Nyt todellakin on eletty aika hektisiä aikoja tuolla työpaikalla ja voin sanoa että yhtä paljoa mä en ole koskaan elämässäni lähettänyt sähköpostia kuin viimeisten viikkojen aikana. Yhteistyökumppaneita..vieraita..ideoita..teemoja..vielä kerran vieraita.. Huhu! Toivottavasti tämä kaikki tuottaa tulosta ja saadaan ihan mielettömän näköinen ohjelma ulos telkkarista ja ennen kaikkea että saadaan teidät viihtymään sen parissa :) Hienoa että mulle on annettu aika vapaat kädet tuon ohjelman suhteen ja olenkin koittanut parhaani mukaan tällä aikataululla saada sen toimivaksi. 

Tämä avautuminen tähän alkuun ihan vain siksi että kun mä tuun kotiin & täällä odottaa kamala kaaos niin ensimmäinen asia joka tulee mieleen, ei valitettavasti ole tämä blogi (..eipä?). Olen kironnut tätä ajanpuutetta ja sitä että 24/7 ei vaan nyt riitä. Viikonloppuna mä ajattelin olla todella viihteellä ja vaan nauttia auringosta ja saada pitkästä aikaa myös "oikeat rajat", eikä aina vaan purkista. 

Nyt mä syöksyn tuonne keittiön puolelle, teen nopeesti ruuan ja sitten painun tunniksi tuonne kuntosalin puolelle. Kyllä tää tästä.. Inhottaa vaan kun ekana ei tapahdu mitään ja sitten kun tapahtuu niin se kaikki tapahtuu päällekkäin. Emmi & Gerkko erikoismaininta teille. Kirjeenne on tullut perille ja Emmin varsinkin on pyörinyt tuossa vaikka kuinka kauan ja olenkin siihen alkanut jo vastaamaan, mutta kun en vaan saa aikaiseksi viedä mitään juttua loppuun:/ Pahoitteluni. Vastaan asap kun tämä kaikki kiire hellittää. 

Ps. Äitiltä terveisiä teille kaikille! Ootte kuulemme sille kun omia lapsia?
(HAHAHAHAH, ei se niin sanonut.. ilmotti vaan että sen naamaa ei saa julkasta mun blogissa)
LOL?
Aurinko.. paistathan lauantaina ja sunnuntainakin vielä? Mulla ois silloin vapaata ja mä haluisin sun kanssa treffeille just noina päivinä. Kiitos :)

4 kommenttia:

  1. Ihana sinä ja äitisi! Sun blogin lukeminen piristää aina niin paljon mun päivää! Kiitos siitä kuuluu sulle Niko! :)

    VastaaPoista
  2. Oi nää perheenjäsen -kuvat on aina vaan jotenkin niin ihania. Piristää minkälaista päivää tahansa. (:

    VastaaPoista
  3. oivoi kyllä mä jaksan odottaa :)<3 kai...

    VastaaPoista
  4. näinkin sut taas telkassa juontelemssa :P kiitos, sunlaista piristystä mä just tähän päivään kaipasinkin! :) ♥

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com