tiistai 28. tammikuuta 2014

Yhdestä lakosta on hieman lipsuttu..toisessa on kuitenkin pysytty!


Tein 28 vuorokautta sitten muutaman lupauksen.. Osassa on pysytty ja joidenkin lupauksien suhteen on ihan "hieman" lipsuttu. Oon kuitenkin onnistunut edelleen olemaan pois mäkkäristä koko tämän kuukauden ja mä pidän sitä ihan hemmetin moisena saavutuksena joten.. ei muutama koru siellä - täällä - tuolla hallaa tee. Eihän? Mä oon kuitenkin säästänyt ihan pienoisen omaisuuden tällä mäkittömyydelläni että voin leijua sen siivillä pitkään! 

Ihaninta tässä on se että mä tosiaan lupasin vain ja ainoastaan olla mäkkilakossa. Joten vierailua Burger Kingissä ei edes lasketa. Ja mä tosiaan kaikessa riippuvaisuudessani olen onnistunut käymään siellä vain sen yhden kerran. Hesburgeria mulla ei edes oo ikävä, koska mä oon saanut siellä niin huonoa asiakaspalvelua viimeisten vierailujeni aikana että sinne ei siksikään ole hinkua. 

Mun lakko periaatteessa päättyy tulevana perjantaina, mutta koska oon silloin Tanskassa niin mä todellakin toivon että muutaman päivän vierailun aikana meidän seurue löytää jotain muitakin mestoja kuin mäkkärin. Eli tosiaan oon lähdössä reissuun to-su väliseksi ajaksi. Meinaan kulkea kamera kaulalla ja piinata teitä ihan hitokseen valokuvilla täällä blogini puolella. Oon vuorokauden sitten täällä kotisatamassa ja sitten maanantaina lähdetäänkin puolestaan frendien kanssa risteilemään & vietetään päivä Tukholmassa, kotiin keskiviikkona. Laskin että hyvässä tapauksessa mun mäkkilakko jatkuu ja jokainen lisäpäivä on vaan plussaa, ihmiselle joka normaalisti vetää sen kaksi tai kolme hampurilaista päivässä. Ajatelkaa! 

Vielä vähän odottelen että mua puraisisi innostus lähteä salille. Ja kyllähän se purasee. Muutama frendi treenaa säännöllisesti, mutta harmikseen vaan eri saleilla jokainen. Ja en tiedä miten siellä muualla on asiat, mutta täällä Helsingissä on oikeesti tuhat eri kuntosalia! Ajattelin että helmikuussa käyn kaikki keskustan mestat läpi ja valitsen sieltä sitten parhaimman tarjouksen. Fakta on se että mä tarviin kaverin sinne salille. Yksin ei tuu lähdettyä ja kimpassa on aina kivempaa. 

Plaa. Mulla oli kuitenkin pointtina näyttää teille muutama ostos nyt viikolta. Oon oikeesti ihan hurahtanut koruihin ja huomasinkin kauhukseni että en oo shopannu pitkään aikaan mitään vaatteita. Mä varmana jatkossa sitten kokeilen että josko mun sata kaulakorua peittäisi ne kriittisimmät paikat ja alkaisin ihan vaan pokkana pukeutumaan pelkkiin koruihin. 


Ihan ekana mä löysin tämän kellon.. ja tietenkin ostin sen.. 


Parin päivän päästä uutuuksien joukosta pomppasi tämä.. no edellinen ostos hieman harmitti, mutta menkööt. Ostin sitten tämänkin. Nyt mä kyllä himoitsen jo kolmattakin kelloa, mutta ehkä mä kokeilen olla ilman.. 


Sitten tämä kaulakoru kaikessa yksinkertaisuudessaan sulatti mun sydämmen. Kaikki varmana tietää että mun heikkous koruissa on ristit, siivet, sulat, pääkallot.. No laitoin kaulalle yhden ja totesin että se tarvii seurakseen toisen. No lopulta mä päätin sitten että tää lähtee mukaan kahden kultaisen ja kahden hopeisen voimalla. Eli nyt näitä on sitten neljä.. juu-u. 

Kuva instagram / GlitterSuomi

Ok, no sitten mä hoksasin että niitä voi laittaa kerralla kolmekkin kaulalle.. 


Olin ettinyt tämmöistä korua mielessäni pienen ikuisuuden. 


Vähän lisää ristiä ranteeseen ja tietenkin kaulallekkin. 

Mä en ees kehtaa kertoa paljonko omistan koruja joissa on risti. Enkä mä oikeastaan voi ees kertoa sitä, koska en tiedä oikeaa vastausta siihen. Näitä koruja kun pyörii nykyisin ihan jokaisen laukun pohjalla ja jokaisessa kaapissa joka tästä asunnosta löytyy. Voisin varmana perustaa jonku pienen tehtaanmyymälän tänne kotiini.


No että ei ristit loppuisi kesken niin tässä kaulakorussa niitä on sen tusinan verran. 


Nyt päätin että koruja mä en tarvi kuukauteen. Paitsi jos tulee jotain ihan überii vastaan. Eli varmana tulee. Ja en mä näitä varmaan koskaan ees kaikkia käytä, koska mulla on tuolla kierroksessa aina se muutama jotka mä kulutan loppuun tai hukkaan. 

Ja kaikkia uutuuksia en ees viitsinyt kuvata, koska tää mun valotus tässä asunnossa 00.30 ei ole mikään kaikista paras. Oon kasannut puisen jakkaran sängyn päälle ja sen päälle mun karvamaton. Samalla kun otan kuvaa niin koitan jalalla töniä valoa mun jalkalampusta koruihin päin. Hemmetti. Oon melkein ammattilainen tässä. Vielä kun mulla ois kaksi kättä lisää niin tää hommahan ois melkeen onnistunut. 

Hei ja koska te niin ootte tykästyneet noihin viikkokatsauksiin niin sellainen tulee vielä ennen kuin lähden reissuun. Älkää huoliko. Tanskassa koitan intoutua kuvailemaan hieman videoita youtubeen. Vaihtelua videoihin joita yleensä kuvaan tässä mun sohvalla tukka pystyssä ja boxerit jalassa. 

Pus :*

25 kommenttia:

  1. Huhhu, siinä on ainakin ristejä kerrakseen! :D Kelpais mullekkin noi kaikki ristikorut. Noi kellot ei kyllä mee mun järkeen kyllä ollenkaan, kun inhoan kelloja muutenkin - mutta joo ei sillä väliä. Ihanat korut joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
  2. Mieki oon hurahtanu ristikoruihin aun innottamana :D ja kohta tääläkin alkaa koruja oleen enemmän ku niitä kerkee käyttään :D haha!

    VastaaPoista
  3. Niko tykkään susta bokserit jalassa ja tukka pystyssä :)

    VastaaPoista
  4. älä ota tätä pahalla, aloin tossa vaan miettiä, että miks sä et liho, vaikka sä käyt jonkin verran mäkkärissa?

    VastaaPoista
  5. ihania koruja! mäki oon rakastanu risti ja pääkallo koruihin :'D

    VastaaPoista
  6. Eeikä , sä oot nii hupsu ja ihana <3

    VastaaPoista
  7. Kannattaa kokeilla forever kuntosaleja, on mun mielestä tosi hyvä paikka:)! Ja oon TOSI ylpee ettet oo käyny mäkissä koko kuukautena, herranjumala! Hienoo Niko:*!

    VastaaPoista
  8. aaah ja taas niin ihania koruja ja kiva postaus ! :) aina kun on paska päivä niin meen nettii ja kurkkaa sun blogiin näitä päivityksiä, sen jälkeen tulee aina paljon parempi fiilis, kiitos Niko!<3 Postaustoiveeni, ristikorujen suurena ystävänä oliskin, että esittelet sun kaikki ristikorut yhdessä postauksessa mitä sulla on tähän mennessä kertyny, saisit itsekkin siinä samalla vastauksen siihen kuinka paljon niitä loppujen lopuks omistat :D MUTTA KORUJA EI VOI OLLA KOSKAAN LIIKAA ! Aurinkoista kevättä ja hyviä reissuja sulle! :* <3

    VastaaPoista
  9. Normaali ihmiset pitävät kelloa vasemmassa ranteessa. Jos on mielenkiintoa rannekelloihin niin kannattaisi tutustua mekaanisten kellojen maailmaan ja jättää noi rihkamat kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä nyt sitten määritellään normaali ihmiseksi? Voi huh huh. Jokanen pitäkööt rannekelloa missä tahvovat, vaikka sitten nilkassa. Ei pitäs kenenkää persettä kutittaa.

      Poista
    2. -vaikka hetero
      -
      -
      -

      Poista
    3. Hei kaikki on normaaleja ihmisiä. Minä sinä muut anonyymit, homot, heterot, transut, miehet, naiset, mustat, valkoset, köyhät, rikkaat. Ei tolleen voi vaan tulla ja sanoo.

      Poista
    4. huom hintit ei ole normaaleja. homous on luonnonvastaista hinaajat ei lisäänny.

      Poista
  10. Hei voisikko kertoo et onko glitteriin tulossa tyttömäisempiä kelloja, ku mun tyyliin nuo mitä siellä on nii ne on liian miehisiä ja massiivisia... Mut oon niko susta hirveen ylpee et oot jättäny mäkkärissä käymisen nyt ainaki kuukaueksi! Jos oot tän ekan saanu jätettyy pois nii hyvinhän se toinenki menee ;) Pus :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hsista ritsa paska, mä oon aikuinen sä ihan pissis,te ootte kaikki ritsat ihan pellleiiiii!! mun giltteri sentään näkyy! yhh
      t. niko saarinen

      Poista
    2. En koskaan aatellu alkavani tähän mut tulikos nyt hyvä mieli tulla nimettömänä haukkuun? Mä nauran tälle :'D

      Poista
  11. hah, teeppä skaba missä tyypit yrittää arvata montako ristikorua sulla on, ja palkinto vois olla vaikka..... yks niistä mitä et koskaan pidä :"--D

    VastaaPoista
  12. http://www.youtube.com/watch?v=GDZpZIigpM4 kuntelin tota biisiä ja tuli niin sinä mieleen :D <3

    VastaaPoista
  13. bling bling teini hintti

    VastaaPoista
  14. mikään ei oo oksettavampaa ku kaks hinttiä nai toisiaan perseeseen ja pitää aasimaista ääntä no se onkin saarisen hintin arkea ku nai rakkkia

    VastaaPoista
  15. hintit kun panee niin kummallakin on muna perseessä

    VastaaPoista
  16. Mistä noi kolmannen kuvan ristikorut on ? :) ne näyttää niin ihanilta ♥♥

    VastaaPoista

http://nikojuhanisaarinen.blogspot.com